Onni matkassa

Kun kuulee tätä tunturimaisemaa ja näkee tätä hiljaisuutta, tuntuu autaalta. Eivät turhaan nimenneet pyhäksi. Luulen, että nimi juontaa juurensa metsäsaamelaisten pyhiin paikkoihin joita täältä kyllä löytyy. Vaikka mestoilla on paljon turisteja ympäri maailmaa, on silti niin hiljaista. Täällä voi hiihtää tai vaeltaa kilometritolkulla näkemättä yhtään ketään. Ihmistä siis. Kuukkeleita, korppeja, tiaisia, jäniksiä ja poroja näkee siellä täällä. Puut humisee ja narisee pakkasessa. Onko tämä nykyjan trendi, jossa niin moni haluaa takaisin luonnon helmaan, juuri tämän autuuden hakemista? Sen fiiliksen, että on vain luonto-äiti ja minä. Haemmeko luonnosta vain rauhaa? Muistan kun vaelsin Tasmanian Overland-vaelluksen muutama vuosi sitten. Jotenkin siitä Mellun kiireellisyydestä kaipasi luonnon rauhaan ja Tassie vaikutti sellaiselta metsäiseltä ja rauhalliselta paikalta jossa olisi harvinaista luontoa, sekä kauniita maisemia. Kuvittelin itseni seisovan vuoren huipulla yksin k