Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

Pohjolan Amazon

Kuva
Suppailut sen kun jatkuu. Vuotosjoen onnistuneen sup-kalastusreissun jälkeen seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Kairijoki. Kemihaaran erämaan liepeiltä alkava joki on suosittu kalastus ja muu eräily kohde. Tänne tullaan nappaamaan taimenia ja harreja, melomaan ja metsästämään. Teimme kahden päivän suppailuretken kyseistä jokea pitkin. Ensimmäinen päivä Ylä-Kairilta paikalliseen eräkeskukseen saakka. Matka oli vajaa parikymmentä kilometriä, vesi matalalla ja ilma puolipilvinen.  Lepotauko En ollut vielä aiemmin suppaillut isoimmissa virroissa. Näitä pikku koskia, nivoja, pitkin täytyy kokoajan katsella, ettei osu kiveen. Suppilaudasta otetaan evä pois, jotta pystytään menemään matalalla. Päivän harjoittelun päätteeksi pääsi jo menemään virtakohdat seisaalteen. Aluksi menin polviltani, kunnes sitä tuntee itsensä tarpeeksi nössöksi ja vaan menee. Virtakohdat ei nyt ole niin vauhdikkaita, että niissä teloisi itseään pahasti jos on vähääkään tasapainoa.

Kesän reissuja

Kuva
Ylläksen huipulla Yötön yö päättyi tässä hetken aikaa sitten. Nyt vasta viikonloppuna huomasin hämäryyden, kun alkaa olemaan pikkuhiljaa jo pimeää yöllä. Hello darkness my old friend. Hah. Tuntui todella oudolta katsoa katulamppua loistamassa, kun oli jo kerennyt tottua 24h valoon. Keskiyö Päätettiin lähteä katsomaan viimeisiä yöttömiä öitä Ylläksen huipulle. Randomein retki hetkeen, mutta huipulta löytyi aivan huikeita telttapaikkoja, mistä näkyi koko Ylläs-Pallas puisto. Sekä aurinko keskellä yötä taivaanrannassa. Huipulla oli yöllä todella kylmä, mutta näkymät oli sen verran siistit, että reissu palkitsi. Myös Ylläksen lähialueelta niin puistosta kuin sen ulkopuolelta löytyy paljon näkemisen ja kokemisen arvoista. Varkaankurun luontopolku Ylläksellä on huikee Vertailin sisarpuiston työmaita meidän omiin. Sitä huomaa katsovansa reittien kuntoa ja rakenteita, sekä taukopaikkoja enemmän kuin luontoa, kun on itse ollut hetken kansallispuistossa tö