Pohjolan Amazon

Suppailut sen kun jatkuu. Vuotosjoen onnistuneen sup-kalastusreissun jälkeen seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Kairijoki. Kemihaaran erämaan liepeiltä alkava joki on suosittu kalastus ja muu eräily kohde. Tänne tullaan nappaamaan taimenia ja harreja, melomaan ja metsästämään.

Teimme kahden päivän suppailuretken kyseistä jokea pitkin. Ensimmäinen päivä Ylä-Kairilta paikalliseen eräkeskukseen saakka. Matka oli vajaa parikymmentä kilometriä, vesi matalalla ja ilma puolipilvinen. 

Lepotauko

En ollut vielä aiemmin suppaillut isoimmissa virroissa. Näitä pikku koskia, nivoja, pitkin täytyy kokoajan katsella, ettei osu kiveen. Suppilaudasta otetaan evä pois, jotta pystytään menemään matalalla.

Päivän harjoittelun päätteeksi pääsi jo menemään virtakohdat seisaalteen. Aluksi menin polviltani, kunnes sitä tuntee itsensä tarpeeksi nössöksi ja vaan menee. Virtakohdat ei nyt ole niin vauhdikkaita, että niissä teloisi itseään pahasti jos on vähääkään tasapainoa.

Matkalla tuli vastaan koskikara, telkkiä ja rannalla muutama kalastaja. Eräkeskukseen päästyä oli luvassa sauna ja pulahdus joessa. Kairijoen eräkeskuksella on hyviä mökkejä, joita voi vuokrata. Tuntui, että oli jossain bungalow-kylässä keskellä erämaata.

Vesi on super kirkasta. Taimenet ja harjukset näkyivät vilisevän pinnan alla vähän väliä. Joen mataluuden takia oli hankala kalastella samalla, joten hommat meni pitkälti melomiseksi. Toisen päivän aamuna kävin kuitenkin vähän kokeilemassa. Kalat jäi saamatta, mutta oli hienoa fiilistellä varhaisen aamun usvaa, jonka läpi nousevan auringon säteet kimmelsi.

Virtaavaa jokea oli rento mennä. Välillä istuen, välillä polvillaan, välillä vaikka maaten lautalla ja antaen virran vai viedä katsellen ohi viliseviä pilviä ja puiden oksia. Suppailu antaa vapauden olla missä asenossa vaan haluaa. Pitkällä matkalla on hyvä vaihtaa aina asentoa. Melottiin yhteensä kahden päivän aikana 40km kunnes yhdytiin Kemijokeen.

Kemijoki on pohjolan amazon. Sen vesistöalue kattaa suuren osan koko pohjois-Suomea. Kaikki latvajoet yhdistyy lopulta yhdeksi joeksi, joka jatkaa Rovaniemeltä matkaansa pohjanlahteen asti. Varsinkin nämä pienet sivujoet on täynnä elämää, keskellä kairaa, kirkkaana virtaamassa. Näitä jokia pitkin on aikoinaan Lapin perukoille eksytty. Kaikki isoimmat pohjoisen kaupungit sijaitsee jossain kohti tätä vesistöä. Voisit periaatteessa meloa Venäjältä pohjanlahteen pelkästään näitä jokia pitkin. Tai Norjan rajalta pohjanlahteen.

Kieltämättä tämän sisäistettyään ei ihmettele yhtään paikallisilta kuultua sanontaa, että Kemijoki olisi Euroopan paras lohijoki, ellei sitä olisi padottu. Harmi, että sotien jälkeen vesistö padottiin monesta kohtaa kasvavan energiantarpeen vuoksi. 

Joen varrella näkee myös paljon tukkien uiton jälkiä. Aika tehokkaasti on vesistön varrelta aikanaan metsiä parturoitu, eikä niinkään kauaa aikaa sitten. Vielä ysärillä tukkeja lillui kohti Kemin tehtaita. Vieläkin voi nähdä uponneita tukkeja jokien pohjalla.

Täytyy pitää mielessä, että kaikki sotien jälkeen tehdyt hakkuut ja jokien padotukset tehtiin aivan eri maailman aikaan. Elpyvä maa tarvitsi paljon. En halua ottaa kantaa siihen toimittiinko silloin oikein vai ei, kunhan pitää mielessä, että silloin elettiin aivan eri ajassa. Mutta miten on nykyään. Mitkä ovat ihmisten arvot tulevaisuudessa? Voiko olla mahdollista nähdä enemmän vapaasti virtaavia jokia vaelluskaloineen, monimuotoisempia metsiä ja puhtaampia vesistöjä? Vai padotaanko viimeisetkin joet ja hakataan viimeisetkin vanhat metsät. Toivon ettei jälkimmäistä tapahdu.

Myös Pyhä-Luostolta lähtevä Pyhäjoki laskee Kemijokeen. Päätin suppailla tämänkin joen läpi, tälläkertaa teltta ja makuupussi mukana. Sekä tietysti kalastusvehkeet. 

Tiesin joen olevan matala, joten otin laudasta evän pois jo lähtiessä. Aloitin pyhäjärveltä, missä oli sellainen kiva pieni sivuaallokko. Sitä oli mukava mennä täyteen lastatulla supilla ilman evää. Seuraava este oli pyhäjoen suu, joka oli niin pusikoitunut, että sain juuri ja juuri työnnettyä itseni läpi pöpelikön. Siinä taisi muutama kirosana olla ilmoilla. Mietin, että olikohan tämä nyt taas ihan paska idea lähteä. Olin muutenkin päässyt lähtemään suht myöhään liikenteeseen.

Kun viimein pääsin vähän etäämälle ja joki alkoi virtaamaan kunnolla, fiilis nousi. Pahin räkkäaika oli jo ohi, joten ötökät ei härnänneet juuri yhtään. Sudenkorennot lenteli ja vesikasvit huojuivat virrassa. Tulvan tuomat heinät roikkui puista ja jokapuolella niin vehreää, ettei tunnu yhtään siltä, että olisi niin pohjoisessa. Tämähän oli viidakko!

En ole kyllä pitkään aikaan nähnyt muutenkaan niin paljon elämää retkellä. Suppailu antaa myös ihan omanlaisensa ulottuvuuden asioihin. Siinä kirkkaan veden päällä leijaillessa näkee törmän yli ja vähän pidemmälle. Kalat vilisee laudan ali, sorsia pyrähtelee vähän väliä pusikosta ilmoihin, telkkä lentää olan yli, porot tuijottaa rannalta ohi melovaa ihmistä. On ihan uskomaton fiilis vaan seistä veden päällä antaen virran viedä ja ihastellen ympärillä olevaa elämää.

Hetken aikaa joki kierteli ojitettuja soita ja koivupöpelikköjä. Juuri kun jokivarsi oli käynyt yksitoikkoiseksi pusikoksi, alkoi vierellä olla vähän vanhempaa metsää ja kartasta katsoen ympärillä oli enemmän luonnon soita. Oli hyvä asia, että lähdin niin myöhään. Aurinko alkoi olla jo lähellä taivaanrantaa, kun olin lähellä suunniteltua leiripaikkaa. Aivan vierestä lensi suht iso petolintu. Myöhemmin googleteltuani lintu osoittautui sinisuohaukaksi. Illansuussa näin myös hirvivasan, joka mutusteli metsänreunalla. Se päästi tosi lähelle, kunnes metsästä kuului rysäys, ja vasa juoksi metsään. Puiden takana, noin kymmenen metrin päässä seisoi hirviemo. Tuijotimme molemmat toisiamme, minä hiljaa seisten laudan päällä, antaen virran viedä eteenpäin. 

Joen varrelta löytyi hyvä nuotiopaikka. Parikymmentä kilometriä melontaa ja iltapala pisti heti nukahtamaan.

Seuraava päivä oli kuulas ja tuulinen. Nuotiopaikan vieressä oleva pieni koski antoi heti lähtiessä sopivat adrenaliinit. Oli myös pitkään myötätuuli. Välillä meinasin pannuttaakin, kun tuli niin kovia tuulenpuuskia. Yli lentävällä joutsenella ja parilla kurjella näytti olevan myös raskasta lentää tässä säässä. Mutta menihän matka joutuisasti, kun virtapaikkoja oli hieman enemmän ja myötätuuli antoi buustia sinkkulaivaani.

Oli kyllä huikee päivä. Joka puolella puut vaan huojui ja sitä vaan viilettää alas pitkin jokea. Yhdestä kohtaa ennen maalipaikkaa -  Vuostimoa, oli komeat näkymät tuntureille päin. Loppumatkasta joki on pitkään syvää ja suoraa, joten pääsin siinä uistelemaan. Matkaan tarttui muutama ahven ja hauki.

En keksi parempaa tapaa edetä. Hiljakseen kun vaan menee virran mukana, samalla tasapainoillen laudan kanssa, tai välillä istuen jos siltä tuntuu. Ympärillä vaihtuu maisemat itsestään. Samalla voi vielä kaikenlisäksi kalastaa. 

Kannattaa aina lähteä vaikka olisikin aluksi luovuttamassa. Aina tulee jotain hyvää ja mielenkiintoista kun jaksaa vaan painaa menemään.

Meloessa pääsee tosi lähelle rikasta jokiluontoa, mutta laudalla meloessa saa ihan uusia ulottuvuuksia hommaan. Vielä kun laittaa leirikamppeet vesitiiviisiin pusseihin niin voi huoletta viilettää menemään vaikka minne. Ja mikä parasta, potentiaaliset uudet laskettavat joet ei ihan heti lopu kesken!

/Onni