Suolta Pohjoiseen



Edessä oli Itärajan-retkeilyreitti. Luontoon.fi palvelussa kerrotaan, ettei reittiä enää huolleta vähäisen käytön takia. Kuhmon luontokeskuksella kävin vähän kyselemässä ja siellä myös neuvottiin, että kantsii alottaa homma Vartiuksesta. Kattelin karttaa ja päiviä. Päätin kävellä sen kaksi päivää Vartiukseen ja aloittaa reitin vasta sieltä.

Getting ready

Majatalossa Kuhmossa tapasin yhen rautapapan, joka oli vähän pidemmällä fillarireissulla. Ikää oli melkeen kolome kertaa enemmän kun mulla ja ukko fillaroi pitkiä matkoja, eikä kuulemma tunnu vielä missään! Hän paljastui myös kunnon Kilpisjärvi-expertiksi. Kyselin hirveesti häneltä ja merkkasin paikkoja muistiin. Siistiä tavata muita reissaajia!
Erittäin mukava majatalo muuten, juuri toiminnan uudestaan aloittanut Matkakoti Kieppi. Oli semmoinen oikeen kunnon vanhan-ajan majatalo-fiilis! Kiitoksia heille!




Matkalla Vartiukseen alkoi satamaan ihan kunnolla. Siis meinaan, että mama-nature antoi sellaisen suihkun, etten tiedä oonko Suomenniemellä ikinä sellasta nähny. Skidiä tulvia Kuhmon kylillä oli jo aamusta.
Illansuussa juoksin pakoon toista saderintamaa. Sain tehtyy leirin just ennen kaatosadetta tien laitaan taukopaikalle, joen varrelle. Söin suklaata teltassa ja ulkona ukkosti.

Seuraavana päivänä oli ihan mukava ilima ja löysin siistin järvenranta-spotin. Ukkospilvet näyttää niin mahtavilta kun ilta-aurinko loistaa niihin.

Jokainen ilta, auringonlasku, taivaankannen värimaalaus, on aina uus luomus luontoäidin taidegalleriassa.





Ennen Vartiusta kävi aika tylsäks. Tie oli hiljainen. Avohakkuita ja tylsää metsätalousmetsää. En jaksanu uusia äänikirja-subii vielä, koska tulisin olemaan metässä pitkään. Lauleskelin siinä sitten kaikenlaisia lauluja, jorailin tauoilla. Mun päässä oli soinu jo pitkään jostain syystä Top Gunin tunnari, 'Danger Zone'  Lauleskelin sitä siinä sitten suunnatessani lähemmäs rajaa.

Oliko mikään sopinut tilanteeseen paremmin, kuin rajavartioston semmonen jeeppityylinen kärry kurvaamassa eteen. Ihan kuin jostain leffakohtauksesta, kaks jäbää nousee autosta. Olispa ne ottaneet vielä pilottilasit päästään pois kun ne alko kyselee multa 'Mitäs miehiä täällä? , niin ois ollu täydellinen 👌🏼

Nostivat hattua mulle, kun kerroin reisssustani. Kyselivät hirveesti, mukavahan se oli jutella. Sitä en vain tiennyt, ettei tämä tulisi suinkaan olemaan seuraavan parin viikon aikana ainut kerta, kun virkavalta kurvaa eteen.




No onneksi ne rankkasateet loppu kun pääsin aloittamaan itse retkeilyreitin. Niinkuin kuvasta näkyy, jotkut osuudet silloista ja pitkospuista oli vähintäänkin hasardeja. Kyseisessä ylityksessä oli itellekin vähän haastetta. Ei oikeastaan edes itse se vesi, mut jostain syystä vasempaan vaelluskenkään imeytyy tosi paljon kosteutta! Tiesin, että se tulisi olemaan ongelma. Varsinkin jos laavuilla ei olis polttopuita. Kelasin, että hitto tästä tulee pitkä reissu.

Noh, suonpätkien välissä oli vanhoja aarnimetsiä. Puissa eniten naavaa roikkumassa, mitä oon ikinä nähnynä!



Ekat laavupaikat osoittautuivat hyvin huolletuiksi ja käytetyiksi. Korkkasin ekaa kertaa koko reissulla kunnon vaellus-viskin. Kuksa, nuotio ja yksinäinen reissumies siellä pimeydessä. Ei ollut vielä aivan sellainen fiilis, että olisi kaukana, koska rajanylityspaikan rekkaralli kantautui vielä vaimeasti soiden yli.
Muuten tuli kyllä niissä vanhoissa metissä kävellessä sellainen maaginen olo. Vielä kun rajavartiosto oli kuumotellut mua karhuhavainnoista, oli semmoinen yli-innostunut ja jännittävä olo päällä.

Siinä ekana iltana kun siemailin kuksanpohjalta savunmakuista suoveden läpi tislattua väkijuomaa, suosaarekkeella keskellä soita, nuotion äärellä, antoi luonto mulle taas visuaalista karkkia. Lähes täysikuu paljastui sellaisten nopeasti liikkuvien pilvien välistä, suon toiselta puolelta, havupuiden yläpuolelta. Taas kun ois sen pöllön tai suden äännähdyksen kuullu, niin ois ollu aivan kuin jostain leffasta se hetki.




Noh, pian taas satoi sellaista pikku tihkua. Ei ollut tullu vielä ketään vastaan. Muutamia metsäkanalintuja aina välillä lähti lentoon puskista. Harmaata ja märkää. Illalla taas selkeytyi ja ilokseni, illan laavupaikka oli huollettu ainakin polttopuiden osalta! Mitä edemmäs reittiä meni, sitä vanhemmalta ja vähemmän käytetyltä pitkospuut ja laavut näytti.

Eihän kastuminen sinänsä haittaa, jos tietää, että ne saa seuraavalla taukopaikalla kuivaksi. Oli siis aina vähän jännää, että saako tehtyä kuivilla puilla tulet.




Seuraavina päivinä ilma oli jo parempi, kamat kuivina, tuli kurkia ja joutsenia vastaan. Rekkojen äänet ei enää kuuluneet.

Reitti oli kolmasosa soita, 1/3 vanhoja metsiä tai talousmetsää ja loput metsäteitä. Hiekkatie-osuuksia oli siis yllättävän paljon  Se teki sinänsä matkasta vähän helpompaa, koska ne suo-osuudet oli välillä tosi hitaita.

Enivei, yhden metsätien päässä oli vanhempi pariskunta auton vieressä istumassa, eväskori vieressä. Tervehtiessäni heitä ja kertoessani reisssustani, ukko totesi siihen jotta eiköhän tuo olisi sitten kahvitauon paikka! Minä siihen sitten, että no kyllähän se on asian laita näin.

Siinä pidettiin sitten oikeen kunnon pullakahvi fika. He olivat paikkakuntalaisia. Kertoivat, että kaikki nämä seudut olivat ennen puhtaita erämaita. Nyt on metsäteitä joka puolella. Oli täällä vieläkin suojelualueita ja kirkkaita järviä, mutta vähemmän kuin ennen.

On jotenkin tosi paljon intensiivisempää kohdata ja jutella ihmisten kanssa, kun sen tekee kerran päivässä kunnolla, lopun ajan päivästä ollen yksin luonnon helmassa.

Loppupäivästä sitten kiroten, että missä se seuraava laavu oikein on.


Pyyntikuoppa

Noei vaan, en mä päästäny suustani lähellekään niin montaa kirosanaa reitin aikana, kuin olin kuvitellu.

Reitti jatkui upeiden harjujen yhtyessä järviin. Harjulla oli pyyntikuoppia siellä täällä. Auringon laskiessa kuvittelin entisaikojen metsästäjä-keräilijöiden juosten näitä harjuja pitkin jahdaten metsäpeura-laumoja, joidenkin niistä tippuen kuoppaan. Illan nuotiolla ylistettäisiin metsän jumala Tapiota ja pidettäisiin kunnon bileet.

Mäkin näin tuona päivänä ekat porot. Tuli semmoinen olo, että noh, nyt ollaan pohjoisessa. Poroaita meni muistaakseni Kuhmon ja Suomussalmen rajalla.

Metsäpeura on se eläin, mistä poro on aikoinaan jalostettu. Se on originaalein Suomalainen peura-eläin. Sen eläimen perässä on tänne ennenmuinoin paukittu sieltä sun täältä. Joitain populaatioita,(uudestaan tuotuja tosin) on Suomenselällä ja Kainuussa.

Minä pidin puolestani omat bileet Aittokosken laavulla. Se oli kyllä komee laavupaikka kapealla harjulla järvien välissä.


Mun suurinta iltojen hupia on juoda viskiä ja lueskella vieraskirjamerkintöjä. 

En taidakkaan kirjoittaa kirjaa Suomen parhaista huusseista. Kirjoitankin kootut autiotupa- ja taukopaikkojen vieraskirjamerkintöjen parhaat palat kirjan.

Tässä muutama mun lemppari:

'Tulin tuolta, talsin suolta, mieli kevyt, ilman huolta' - Tuntematon

'Finland is like a place from Grimm' s fairytales! ' - Family from Holland

Ja sit mun lemppari.

'MEHTUU RETKELLÄ - RISTO'





Rajavariosto kurvas taas kerran eteen, kun olin matkalla Ala-Vuokin kyläkaupalle, jonne olin lähettänyt kuivamuonapaketin.
Semmoisen kauniin kosken vierellä oli kiva keittokatos ja otin siinä katoksella kunnon siesta-ruokalepoo, kun jo tutuksi tullut vihreäoranssivalkoinen auto kurvas viereen.

Nää kaverit oli jo kuullu meikäläisestä kolleegoiltaan. Kertoivat myös karhunmetsästyskauden alkavan. Sanoivat myös mun helpotuksekseni, että kaikki taukopaikat reitillä on suht hyvin huollettu, ainakin polttopuiden osalta.

Ala-Vuokin kyläkaupalla pidin sitten taukoa. Koko kauppa oli kuin aikakone kasarille, oli postit ja kahvilat ja kaikki. Kauppias oli erittäin mukava ja kiinnostunut meikän taipaleesta. Juteltiin siinä tovi. Suosittelen asioimaan kyseisessä paikassa tai käymään kahvilla, jos tuolla päin seikkailee!




Ilmat oli suosinut mua, nyt lähdin kaupalta takaisin reitille. Kukas muukaan siihen viereen kurvas kuin rajavartioston tuttu ja turvallinen virkamies. Tämä vuorostaan puoliksi vitsaillen sanoi, että laita punaista päähän etteivät mua ammu.

Myöhemmin reitillä pysähdyin Martinselkosessa eräkeskukselle ja pidin siinä taukoa jutellen isännän kanssa joka vaan totesi, että vaarallasinta, ja ihan todennäköistäkin näillä main tähän aikaan olisi haavoittunut karhu, joka juoksisi huonon ampumataidon omaavia mehtuumiehiä karkuun.

En ollut ajatellut edes koko tätä asiaa. Mutta joo, ei niitä karhuja tullut vastaan koko reitillä. Yhden hirven näin.

Olivat kuulemma juuri lopettaneet karhujen katselukauden. Sitten alkaisi se metsästyskausi..

Mehtuumiehiä tulikin vastaan muutamia. Eivät onnekis mua ampuneet. Vaikka olisivat varmaan halunneet, jos olisivat tulleet vastaan, kun yksinäni kailotan pitkin soita jotain Ellie Gouldingin love me like you do - biisiä, joka jäi kyläkaupan radiosta piinaamaan mua päiväkausiksi.

Mutta sitten oli pari päivää etten nähnyt ketään.

Pitkospuut joissaim kohti hädin tuskin näkyvissä

Teki se kyllä toistaalta ihan hyvää. Mennä vaan niitä loputtomia soita. Ei nettiä eikä ketään muita. Pidin puhelinta virransäästötilassa, koska minun piti vahtia siitä aina karttoja. Olin esiladannut kartaston ja kaikki oli huolellisesti gläditetty, joten se oli ihan toimiva systeemi navigoida.

Toisaalta, ei Suomessa oikein ole sellaisia paikkoja, joissa ei johonkin suuntaan parikymmentä kilsaa edeten päätyisi jonkun tien viereen. Sitä paitsi itärajan reitti meni välillä ihan raja-alueen keltaisten tolppien vieressä. Siitä ei voinut eksyä.




Särkän autiotuvalla pidin sitten oikein kunnon bileet: olin nyt matkapäivissäni puolivälissä matkaa!! Siispä sipsiä, karkkia ja tietysti viskiä. Kivaahan se oli taas lueskella vieraskirjaa kynttilänvalossa, auringon värjäten taivaan sen laskiessa suon taakse, kun on taivaltanut pitkin rämeitä ja nevoja koko päivän. Ja olipahan mukava nukkua tuvassa

Joku metsästyskoira juoksi jossain vaiheessa pihalla, mutta tuvalle ei tullut ketään.

Särkän tupa aivan rajan kupeessa oli kyllä ihan supermakee punainen pikkutupa. Lähellä oli myös lähdekaivo. Perfect!




Tosiaan, muita retkeilijöitä ei tullut koko reitillä vastaan.

Säät suosi nyt. Oli sopiva lämpötila, tuuli piti hyttyset loitolla. Alkuretkestä niitäkin perkeleitä oli paljon. Niitä toisia paholaisia joita enemmän vihaan, ei näillä korkeuksilla enää niin paljoa kuulemma ole!

Trail Angel on olemassa! Kelasin tästä osuudesta jotain megahelvettiä hyönteisten kera.

Taitaa se osuus tulla vasta myöhemmin! Nimittäin Kuusamoon tultaessa tuli kunnon polttiais-invaasio! Ja nyt on luvattu lämmintä.



Kai mut palkittiin siitä loputtomien soiden tarpomisesta trail-menninkäisten toimesta, nimittäin eräälle koskelle tultaessa oli siinä karhunmetsästäjä pystyttämässä jumalauta saunaa! Kysyi sitten pian muutaman minuutin jutustelun jälkeen, että haluunko kokeilla.

Kyllähän löylyt ja dippaus koskessa maitto oikein kunnolla! Juteltiin jäbän kaa paljon Pohjosen ja Etelän eroista, Karhuista, Turisteista sun muusta. Oli erittäin hyvä väli-stoppi patikalle!

Tuntui kuin uudelta, kun jatkoin löylyjen jälkeen taivalta. Kiitos, random mehtämies Rollosta! 🙏




Itärajan retkeilyreitti oli hyvä kokemus. Alkuretken sateita lukuunottamatta mulla kävi ihan älytön pulla säiden kanssa.

Yleensä olenkin tilannut retkilleni hyvää säätä. Välillä se toimii, välillä ei!

Ymmärrän kyllä tosin, miksi se ei ole suosittu reitti. Ei muutamaa hullua lukuunottamatta kukaan jaksa tarpoa kahta viikkoa suossa.

Mikä on tämän reitin tulevaisuus, saatika muiden vähälle käytölle jääneiden satojen autiotupien ja laavujen kohtalo?




Toisaalta aivan loistavaa, että meillä on näitä. Rauhallista paikkaa jos haluaa, niin Suomeen vaan jonnekin vähemmän tunnettuun retkeilyalueeseen matkailemaan!




Vikana yönä ennen Hossaa oli kylmä. Kömmin ulos teltasta kuselle keskellä yötä. Edessä avartui sumuinen suo, usva nousi kauniisti puiden väliin. Taivas oli kirkas ja näin ekan kunnon tähtitaivaan pitkästä aikaa. Jumitin tätä kaunista näkyä siinä hetken, ennenkuin kömmin takaisin telttaan. Tästä en jaksanut ottaa kuvia. Se kaunis näkymä pysyköön pääkopassa.



Hossassa pidin sitten taukopäivän patikoimisesta. Vuokrasin fatbiken ja pyöräilin Julma-Ölkylle ja vedin sen lyhyemmän Ölökyn kierroksen.

Olipahan mukava olla ton soiden tarpomisen jälkeen Suomen uusimmassa kansallispuistossa. Kaikki uutta, hyvin huollettua!

Olihan se kanjonijärvi mahtava myös. En tosin tykännyt, kun ne suhas moottoriveneellä sinä järveä edestakas siellä. Kanooteilla ja kävellen vaan tutkailemaan! Ellei se vaihtoehto ole sitten joku esteetön ratkaisu, en tajuu miks tälläisiin paikkoihin pitäis päästä moottoriveneellä. Ne kuuluu isoille järvenselille ja merille. Onko jengi oikeesti nii laiskoja??

Noh, en lähe siitä blastaa. Otin fatbiken ja menin luontokeskuksen ravintolan buffettiin lihottaa vaelluksen kuluttamaa kehoa. Siis voisin syödä kolme pizzaa ja litran jäätelöö joka päivä ja mustikat vielä päälle!!




Hossassa on hyvät reitit, turkoosin kirkkaita vesiä, kalliomaalaukset ja kanjoni.  Ja siisti riippusilta. Menkää käymään ihmeessä!




Sitten oli vielä kahden päivän tiemarssi Kuusamoon, jossa odotti eka kunnon sänky-yö ja suihku pitkään aikaan.

Yksi pariskunta pysähtyi kyselemään reissusta. Ja yks kyläpappa fillaroi mun vieressä hetken. Se oli hauska jutusteluhetki.

Imekää tietoa vanhoista ajoista vanhenmilta!! Ne on tärkeitä tietoja, monet tarinat, mitä ei saa menettää!!

Lisäksi mun marssin jakoi loputtomat porot. Vitsi ne on kyllä hölömöjä elukoita 😁

Historiaa ja luontokohteita löytyy Itä-Suomesta lukematon määrä! Oon hämmästäny ja innoissani siitä, miten hienoja paikkoja löytyy, kun rauhassa reissailee ja miten hieno matkailumaa tää meidän maa onkaan!



Vielä yks kuva Julma-Ölkystä

Niinkuin totesin, virkavallan kanssa kohtaamiseni ei jäänyt suinkaan siihen. Kuusamoon tultaessa olin innoissani menossa kohti airbnbeeta, kun mun viereen tuli naikkonen, joka kertoi olevansa poliisista. Heillä oli joitain pakuja aiemmin siinä kadulla, enkä ollu sen enempää kiinnittäny huomiota niihin.

Tästä hauskan tekee se, että niillä oli joku ihme ratsia siinä ja koira oli ilmeisesti jotenkin kiinnittäny huomiota myös meikäläiseen. Hahaha, oli varmaan hyvät hajut kahden viikon patikan jälkeen 😁 totesin siinä vaan poliiseille, että kyllä ne voi penkoa mun kahen viikon patikan jälkeisiä kamoja ihan rauhassa!

Siinä sitten samalla juteltiin, miksi tälläinen näin pienessä kylässä. Poliisitäti totesi vain että noh, täällä on ongelmia monien aineiden kanssa. Työttömyyttä, puolet vuodesta pimeetä, ihmisiä masentuneina ja päihdeongelmaisina.

Kontrastien maa. Toisilla menee hyvin, toisilla huonosti.
Puhdas kaunis luonto, raiskattu avohakkuumaisema.
Masentuneita ihmisiä ja niitä, jotka iloitsevat elämästä täällä pohjoisilla saloilla.

Samaa sanoi se pappa Kuhmon torilla, ja pappa joka pyöräili mun vieressä ennen Kuusamoa. Ennen oli töitä kaikilla. Nyt metsäkoneet tekee suurimman työn siitä meidän suurimmasta talouden vetäjästä.

Aivan samalla tavalla kuin Ausseissa on satoja pikku kyliä ja kaupunkeja autioitunut kaivosbuumin hiljennettyä, on Suomessa metsätalouden muuttuessa kylät autioituneet ja ihmisiä työttömänä.

Auttaa pitää ja antaa vaihtoehtoja tulevaisuuteen, olla joustava! Ei me voida aina vaan hakata pelkästään niitä puita. Maailma on täynnä työtä ja mielenkiintoisia asioita!

<3 Onni



(Ei ole karhuja tullut vastaan. Vielä)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hangosta Hämeenlinnaan

Westside

Suomi-vaelluksen katsaus