Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Kyläyhteisö

Kuva
Kairala Pääsin tässä eräs viikko tekemään pitkästä aikaa yhden kulttuurikierroksen pitkin Pelkosenniemen kyliä. Ajelimme kirkkaana pakkaspäivänä historialliset kylät läpi, jonka jälkeen käytiin vielä Pelkosenniemen huoltamon baarissa pullakahveilla niinkuin asiaan kuuluu. Retki on hyvin mielenkiintoinen ja sen viimeisin etappi sitä aitoa pikkukylän tunnelmaa - huoltiksen baariin tulo on suoraan kun jostain leffasta. Paikalliset katsovat peliautomaateilta ja kahvilan pöydästä, kuka saapui sisään. Ihan kuin astuisi lännenelokuvassa saluunaan. Katseet kääntyvät takaisin ja minä tervehdin kassaneitiä. Kerron asiakkaille, että tästä saa kahvia ja pullaa. Meno on niin kaurismäkeläisen suomalainen, ettei sellaista ole missään. Pelkosenniemen kylällä kun on vain tämä yksi ja ainut huoltamobaari. Toisella puolella tietä on pieni kauppa. Thats it. Niemi city. Eräät asiakkaat halusivat käydä kaupassakin, ihan vain nähdäkseen että millainen on Suomalaisen pikkukylän kyläkauppa. Toisella pu