Kyläyhteisö

Kairala

Pääsin tässä eräs viikko tekemään pitkästä aikaa yhden kulttuurikierroksen pitkin Pelkosenniemen kyliä. Ajelimme kirkkaana pakkaspäivänä historialliset kylät läpi, jonka jälkeen käytiin vielä Pelkosenniemen huoltamon baarissa pullakahveilla niinkuin asiaan kuuluu. Retki on hyvin mielenkiintoinen ja sen viimeisin etappi sitä aitoa pikkukylän tunnelmaa - huoltiksen baariin tulo on suoraan kun jostain leffasta. Paikalliset katsovat peliautomaateilta ja kahvilan pöydästä, kuka saapui sisään. Ihan kuin astuisi lännenelokuvassa saluunaan. Katseet kääntyvät takaisin ja minä tervehdin kassaneitiä. Kerron asiakkaille, että tästä saa kahvia ja pullaa. Meno on niin kaurismäkeläisen suomalainen, ettei sellaista ole missään. Pelkosenniemen kylällä kun on vain tämä yksi ja ainut huoltamobaari. Toisella puolella tietä on pieni kauppa. Thats it. Niemi city.

Eräät asiakkaat halusivat käydä kaupassakin, ihan vain nähdäkseen että millainen on Suomalaisen pikkukylän kyläkauppa. Toisella puolella siintää Kemijoki ja yksittäiset autot menevät ohi, mummo viilettää ohi potkukelkalla ja viima käy keskitalvisessa Lapin kylässä. Pullakahvien jälkeen käydään vielä ihmettelemässä puukirkkoa jonka jälkeen jatketaan takaisin Pyhälle. Siinä on asiakkaille kylttyyriä kerrakseen.

Muissa kylissä onkin sitten vähän enemmän historiaa. Täältä löytyvät nimittäin ainoat Lapin kylät mitä ei poltettu Lapin sodan aikana. Suvannossa ja Kairalassa käynti antaa pienen maistiaisen siitä, miltä elämä on ennen näyttänyt. Ja muutenkin, vanhat hirsirakennukset eivät ole super yleisiä Suomessa. Samanmoisissa tönöissä on melkein koko kansa elänyt vielä noin sata vuotta sitten!

Miten Pelkosenniemen kylät nyt sitten liittyy mitenkään ihmisen luontosuhteeseen tai maailman tämänhetkiseen tilaan? Nämä kaikki kylät ja ihmisten kanssa keskustelut sai mut miettimään, miten erkaantuneita me ollaan siitä kyläyhteisöstä, missä ihmiskunta on AINA asunut. Me ollaan oikeasti ensimmäisiä sukupolvia koko ihmishistorian aikana, missä me ei eletä yhteisössä, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen pärjätäkseen.

Nyt me eletään yhdessä isossa globaalissa kyläyteisössä, missä me myöskin selvittäisiin, jos osattaisiin tehdä yhteistyötä.

Keskustelin erään tosi mukavan musliminaisen kanssa yhdellä revontuliajelulla yhteisöistä ja kulttuurista. Ei nähty revontulia vaikka ajeltiin perhana parisataa kilsaa sinä iltana. Mutta oli meillä aivan loistava keskustelu. Puhuttiin mm. siitä, miten täälläkin vasta 50-luvulta lähtien on alettu muuttaa kylistä kaupunkeihin ja minkälainen muutos se on ihmisille ollut. Puhuttiin myös siitä, miten muslimimaailmassa ei ole ongelma itsemurhista, mutta täällä kylmässä pohjolassa on. Mistä se sitten johtuu? Muistan ikuisesti hänen sanat: "Uskonto on vain sitä varten, että pääsemme niistä elämän vaikeista hetkistä yli".

Niin. Maassa jossa ihmiset ovat niin kiinni uskonyhteisössä, on sen suojaan helppo turvautua. Länsimaisessa individualismissa elävät ihmiset ovat vähän eri asemassa. Jos ei ole sitä omaa juttua, yhteisöä tai uskoa, on tosi vaikea pitää elämästä kiinni.

Kun ihmisillä ei ole mitään mistä pitää kiinni. Kun ei ole enää sitä kyläyhteisöä. Kun ei ole enää uskontoa. Kun ei ole enää mitään tarkoitusta. Kun on niin vaikea löytää tietään tässä maailmassa. Niin mihin me silloin turvaudutaan?

Lopulta me turvaudutaan toisiimme. Eihän meillä ole ketään muita. Sekä luontoon. Sieltä kun se rauha loppujenlopuksi löytyy. Viittaan tällä siis siihen tosiasiaan, että lopulta me kaikki ollaan osa maapallolla olevaa elämää, eli luontoa.

Näinä vaikeina aikoina meidän täytyy siis palata siihen kyläyhteisöön. Ja olla toistemme tukena. Jos hordataan kaikki resurssit vain itsellemme käy meille niinkuin on nyt käymässä koko globaalille kylälle: mennään liian ahnaasti ja liian nopeaa viimeisiin jäljellä oleviin luonnollisiin paikkoihin ja päästetään valloilleen sellaisia luonnonvoimia, joita vastaan meidän on todella vaikea taistella. Niinhän tässä on käymässä. Ihmiset on kontaktissa nyt sellaisten tautien kanssa, jotka pitäisi olla aivan muiden otusten ongelma. Liian ahnaasti, liian nopeaa.

Luonto kun ei tarvitse meitä mihinkään. Me taas tarvitsemme luontoa. Siksi meidän täytyy pitää siitä huolta, eikä tuhota.

Joskus way back. Niinkun ihan vitun kauan sitten.

Ihmiset ymmärsi, että jos ottaa liikaa. Jos metsästää koko populaation. Jos repii kaikki juuret irti maasta. Jos hakkaa kaikki puut. Niin ei ole enää mitään mistä kasvaa. Ei ole enää mitään mistä saadaan lisää. Maapallo tuottaisi kaikille ihan tarpeeksi, jos me osattaisiin käyttää vain se, mitä oikeasti tarvitsemme.

Maailma täynnä runsautta ja ihmeitä. Mutta jossain vaiheessa me unohdettiin, miten se toimii.

Maailmassa, jossa ihmiset on tottuneet saamaan kaiken heti ja nyt, on vaikeaa hahmottaa sitä, mitä kaikkea se vaatikaan, että esimerkiksi meidän kaupoissa on tuotteita kokoajan ja aina tarjolla.

Oon myös huomannu sen siinä, miten kaikesta on pakko heti saada kuva. Ihan kuin me omistettais kaikki sillä, että saadaan se talteen. (Itsekin syyllistyn tähän). Oon nähny tän haluamisen myös esimerkiksi siinä, miten paljon jotkut ihmiset haluaa nähdä revontulia. Ne haluu sitä niin älyttömän paljon. Ihan kun kaikki elämässä riippuis siitä, että kunhan vain näkis ne tulet taivaalla. Ihminen palautuu maan pintaan. Vaikka ois kuinka paljon rahaa niin ne ei välttämättä siellä taivaalla ole. Joko ne siellä palaa tai sitten ei. Simple as that.

Kaikki vois ottaa asioita samanlaisella humoristisella mentaliteetilla, kuin yksi Saksalainen pappa. Oltiin lumikenkäilemässä pois ametistikaivokselta yks päivä ja pysähdyttiin katselemaan maisemaa. Se oli toki kovin hieno maisema, mutta pohdittiin siinä samalla, josko ilma pysyisi kirkkaana illaksi, että olisi mahdollista nähdä polar lichtenit. Pappa siihen totesi, että oispa tässä mehussa hieman LSD:tä, että näkis edes jotain illalla.

Meinasin tukehtua pipariin.

Kyllä maailma muuttuu. Kaikki mulle heti nyt mieli - muuttuu takaisin kaikki aikanaan mieleen.

Riisitunturin kansallispuistoa

Mitäs muuta. Täytin 30 ja kävin avannossa. Lisäksi käväsin Riisitunturilla ja se on varmaan maailman hienoin paikka.

Stay safe and brave <3

Onni