Via Karelia
Vua matka se jatkuu!
Pohjois-Karjalaan päästyä menin isän puolen suvun kotitalolle, jossa sitten juhlittiin viikonloppu. Oli super mukava nähdä tuttuja pitkän kävelyn jälkeen. Ne vikat helteet kun kävelin jossain Kiteen ja Tohmajärven välillä loputtomien turvesoiden välissä ja viimein näkyi tuttu rintamamiestalo ja tiesin, että kohta pääsee saunaan ja syömään. Aijai!
Ja olipahan kunnon karjalaiset kyläjuhlat naapurissa! Suomipoppi raikas kesäyössä: kuorma-autosta oli tehty lava ja siinä soitteli bändi niitä kaikkia biisejä, mitkä jokainen Suomalainen osaa. Ja oli siellä vielä latodiskokin josta kuului veden toiselle puolelle meidän tontille musa aamuun asti.
Oli kyllä hauska juhlia kun oli about kolmasosa Suomea vaellettu!
Matka jatkui sitten maanantaina. Helteet oli väistynyt, eikä ollut niin raskasta enää dallailla karjalaisia kyläteitä.
Täälläpäin on kaikki talot ja pellot laajojen vaarojen päällä joista näkee kauas. Alempana on suomaastoa, eikä peltoja täälläpäin ole pystytty raivaamaan aikoinaan alamaastoon hallan takia.
Ja taloja on muutaman kilometrin välein. Tosi monta tyyppiä tuli vastaan lenkillä tai fillarilla ja kyseli mun matkasta. Kivaa porukkaa näillä main! Tai tosi monta täällä meinaa noin kolmea päivän aikana.
Pohjoiseen vei tie. Olin Elovaaran ulkoilualueelle laavulla yötä. Juttelin saksalaisten karavaanareiden kanssa. Niitä on kyllä jokapuolella Suomessa! Laavuja.
Ja Saksalaisia. Menitpä minne vaan maailmassa niin aina löytyy Saksalaisia. Ne on oikeesti vallottanu koko mualiman!
No eipä siinä mitään. Ihan hyvinhän juttuun tulin. Pariskunta oli matkalla venäjälle ja kehui Suomalaista retkeilykulttuuria: on niin monia rauhallisia paikkoja missä voi yöpyä oli sitten patikalla tai karavaanilla.
 |
| Metsähuussi |
Täytyyhän sille pojot antaakin! Meillä on ihan loistava retkeilykulttuuri laavuineen, nuotiopaikkoineen ja autiotupineen.
 |
| Tää on tähänmennes kaikkein hienoin huussi. Kaunis, sisällä puun tuoksu, ei hyttysiä. 10 pistettä! |
Jos Joel kirjotti kirjan autiotuvista, Terhi kansallispuistoista. Niin kai mun pitää sitten kirjoittaa 'Suomen retkeilyalueiden parhaat huussit top 100'. 😂
Joensuussa pääsin vielä sukulaisille viettää yön ennen kuin aloitin kolinpolun taivaltamisen. Aattelin mennä sitä pitkin ja jatkaa patvinpolkua Patvinsuolle.
Matkalla oli Kolvananuuro: lehtomainen sola, jossa oli ihan uskomattoman kaunista. Tämä on yhtiä ainuista paikoista maailmassa jääkausien alueilla missä kallio on kerrostunut ennen jääkautta. Ja jotain tosi maagista siinä olikin! Suuret kuuset ja loputtomiin jatkuvat saniaispensaat joiden välissä kiemurteli kristallin kirkkaita puroja missä uiskenteli mutuja, saivat aikaan Jurassic Park vibat!
Voin kertoo, että söin myös ehdottomasti parhaimmat luonnosta kerätyt mustikat tässä laaksossa! Ne oli suuria, mehukkaita, makeita ja niitä oli paljon.
Paikoitellen on ollu super hyviä mustikka-spotteja ja harmittaa aina mennä ohi. Jos oisin pysähtyny jokaiselle hyvälle paikalle oisin vielä jossain Saimaalla keräilemässä! Ei ole huono mustikkakesä, pitää vaan löytää mestat.
Ihan kuin viinirypäleiden laadun ja sitä kautta viinien ainutlaatuisuuden takaa se maaperä, niin on asian laita mustikoissakin! Oon tehny tästä empiiristä tutkimusta joka aamu kun kerään puuroon marjat jos niitä sattuu lähellä olemaan.
Kolvananuuro on kyllä sellainen Pohjois-Karjalan salattu luontoaarre, jotta huh!
Joensuussa pääsin vielä sukulaisille viettää yön ennen kuin aloitin kolinpolun taivaltamisen. Aattelin mennä sitä pitkin ja jatkaa patvinpolkua Patvinsuolle.
Matkalla oli Kolvananuuro: lehtomainen sola, jossa oli ihan uskomattoman kaunista. Tämä on yhtiä ainuista paikoista maailmassa jääkausien alueilla missä kallio on kerrostunut ennen jääkautta. Ja jotain tosi maagista siinä olikin! Suuret kuuset ja loputtomiin jatkuvat saniaispensaat joiden välissä kiemurteli kristallin kirkkaita puroja missä uiskenteli mutuja, saivat aikaan Jurassic Park vibat!
Voin kertoo, että söin myös ehdottomasti parhaimmat luonnosta kerätyt mustikat tässä laaksossa! Ne oli suuria, mehukkaita, makeita ja niitä oli paljon.
Paikoitellen on ollu super hyviä mustikka-spotteja ja harmittaa aina mennä ohi. Jos oisin pysähtyny jokaiselle hyvälle paikalle oisin vielä jossain Saimaalla keräilemässä! Ei ole huono mustikkakesä, pitää vaan löytää mestat.
Ihan kuin viinirypäleiden laadun ja sitä kautta viinien ainutlaatuisuuden takaa se maaperä, niin on asian laita mustikoissakin! Oon tehny tästä empiiristä tutkimusta joka aamu kun kerään puuroon marjat jos niitä sattuu lähellä olemaan.
Kolvananuuro on kyllä sellainen Pohjois-Karjalan salattu luontoaarre, jotta huh!
Kuulin huhuja ja selasin netistä sen verran infoa, että patvinpolkua ei enää huolleta. Sekin on yksi näitä lukuisia vähälle käytölle jääneitä reittejä. Jatkoin siis teitä pitkin Uimaharjulle ja siitä vielä Patville. Uimaharjulla vietin illan rannalla mistä avautui huikea näkymä Stora Enson sellutehtaalle. Vettä satoi.
Mutta ei se haittaa yhtään! Pohjois-Karjala oli ainut maakunta, missä ei ollut metsäpalovaroitusta. Eikä mua pieni sade haittaa, piristää vaan!
Patvinsuolle päästyä oli jo sade lakannut. Olin jossain siinä kansallispuiston lähellä yötä ja jatkoin aamulla kohti Suomun luontotupaa, jossa odotti sinne lähetetty ruokatäydennys. Tai Villiemäntä sen sinne toi. Juteltiin siinä tovi ja kahvittelin. Kyllä se kun karjalaisten kanssa alat juttelemaan niin ei siitä perkele loppua taho tulla.
Noei vaa, kiva ol jutella ! Oltiin oltu täällä kurssin kanssa hiihtovaelluksella viimeksi. Kiitos tuhannesti Patvin puiston ylläpitäjille! Villiemäntä antoi runsaasti neuvoa karhunpolulle ja latailin vielä vara-akut ennen taipaleelle lähtöä.
 |
| Kilsa pitkospuuta |
Chillailin patvilla päivän. Sää oli täydellinen vaeltamiseen. Muutamia päiväretkeilijöitä tuli vastaan. Ei hyttysiä tai muutakaan kun kylmä pohjoistuuli piti ne loitolla.
Sitten lähin karhunpolulle. Oli tosi harmaata ja kylmää. Vähän väliä puskista lensi metsäkanalintuja. Niitä oli paljon! Hirven jätöksiä ja yhet karhunkin oli polulla.
Ei yhtään ainutta ihmistä tullu vastaan. Sammalen, kanervan, marjapuskien eriväristen lehtien, suopursujen, kangasmaitikan ja jäkälien täyttämä metsä oli taikametsä.
Karhunpolku oli tosi hyvin merkitty ja huollettu. Kaikki taukopaikat oli siistejä ja polttopuita paljon. Olivatkohan juuri huoltaneet paikat. Ainoastaan rasvasuolla oli yksi pitkospuusilta mistä oli aika hasardi mennä.
Reitti oli helppokulkuista. Pääosin terävähuippuisten harjujen päällä meneviä polkuja. Välillä avohakkuut ja metsäkoneet pilas erämaista fiilistä, mutta sitten tuli taas joku ikivanha suo ja sitäkin hienompi harjupolku suurine petäjineen.
Ja voi jestas ne autiotuvat! Kahdesta löytyi jumalauta sauna!! Miten parasta! Ensimmäiseen kun tulin niin siinä saunan terdellä oli ukko jotta jahas, sieltä taitaa tulla seuraava kylpiä! Suoraan löylyihin patikalta aijai jesjes!
Samojen päivien aikana luin meidän amerikanmatkaajan pct-vaellukselta postausta, missä selvästi kaivattiin jo kunnon löylyjä. Suomessa on hyvä vaeltaa.
Sitten se aittakoski voi tsiisus miten kaunis mesta! Siellä luin vieraskirjaa kun pidin lounastaukoa. Täällä ei ollut ketään. Joku oli jättänyt neljäsosa minttuviinan hyllylle. Sen jätin jollekin muulle löydettäväksi.
Mutta löysin Pylkkäsen merkinnän hänen Suomenympäri-matkaltaan. Tämän lisäksi olin löytänyt aiemmin Joelin merkinnän jostain laavulta ennen Kolvananuuroa, hänen Suomen vaellukseltaan. Oli hauskaa löytää nuo merkinnät. Molemmat herrasmiehet kun on osaltaan innoittanut mua tähän reissuun.
Siinä samalla kun fiilistelin ja kelailin sitä miten helppoa onkaan ollu toisaalta reissata, kun niin monessa paikassa on just laavuja ja tupia, sekä reittejä. Ja huusseja. Niiden kunto riippuu tosin vähän kunnasta. Täällä Lieksan kunta on muuten hoitanut älyttömän hyvin hommat! 10 pistettä!
Niiin, siinä samalla sattu myös merkintä maasta, jossa olen itsekin vaeltanut ja maksanut kansallispuistoihin(samanlaisiin missä on tuvat yms. huollot) pääsemisestä satoja dollareita.
Suomessa ON loistava vaeltaa. Pidetään sitä kulttuuria yllä, jooko?
Ruunaalla oli jo sitten porukkaa vaikka itse karhunpolulla ei tullut koko reissun aikana yhtään ihmistä vastaan. Vain tosiaan niitä metsäkanalintuja. Ja pari hirvikärpästä! Nyt niitä perkeleitä jo on! Onneksi niiden tapaaminen jäi vielä siihen pariin yksilöön.
Ruunaa oli kaunis paikka. Tulin sinne tosi aikasin, koska edellinen yö oli jotenki sairaan kylmä ja heräsin neljältä aamusta. Ei se haitannut. Aamu-usvassa sai siistejä kuvia. Lintukonsertissa ja auringon noustessa oli mukava juoda aamutsufet. Päivä oli kirkas, suorastaan helmi.
Suosittelen ehdottomasti Karhunpolkua jos haluaa semi helppokulkuisen, pitkän vaelluksen rauhassa, hyvin huolletuilla taukopaikoilla. Teljosta voi ottaa sitten kyydin vaikka Kuhmoon jos menee etelästä pohjoiseen niinku meikä. Ruunaa myös aivan loistava paikka! Hyvin sai kalaa kuulemma koskilta!
Olis ollu myös yhtenä vaelluspäivänä eka päivä koko reissun aikana, että etten olis nähny ainuttakaan ihmistä koko päivän aikana. Mut sit tuli saksalainen karavaanari siinä yhellä ainualla vaellusreitin tieosuudella ja tarjos kyytiä. Kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin olevani vaelluksella. Perkeleen saksalaiset..
No en mä kyllä hae tästä reissusta erityisesti mitään irti-yhteiskunnasta erämaassa retriittiä. On mukava tavata uusia tyyppejä kokoajan ja jakaa tarinoita.
Ja on saksalaiset ihan kivoja. Kun Kuhmoon asti jatkuva vaellusosuus Petranpolku ei olekaan enää huollettu, päätin lähteä kävelemään maantietä pitkin Kuhmoon ja otin vielä haasteeksi 44km päiväetapin. Siinä jossain välissä kurvas eteen taas kerran germaani paku, mutta tällä kertaa ikkunasta ojennettiin twix-patukkaa ja kysyttiin, että tarviinko vettä!
Mulla on jotain trail angeleleita tai keijuja selvästi matkassa. Myös vikalla tuvalla Karhunpolulla, Otroskoskella, oli käyny varmaanki just huoltoporukka mestoilla kun oli uus vieraskirja ja paikat niin tip top. Ja avaamaton bisse saunan terassilla! Kyllä se piristi mieltä Lupaan pistää hyvän kiertää! 🙏🙏🙏
Kun iltamyöhään tallustin vielä tien laitaa niin siihen kurvas rajavartiolaitoksen äijä viereen ja kertoi, että oli pakko katsoa ettei ole loikkari toiselta puolelta rajaa.
'levveetä suameahan sie puhut!'
Puhuttiin pitkään karhuista, metsästyksestä, retkeilyreiteistä. Oli mukava kaveri.
Tuli siinä sitten mieleen yks sama kela kun aikasemmin vaelluksellani. Mulla on jalat rikki, väsyttää ja nälättää joka päivä. Mutta mä pääsen joka ilta johonkin yöksi, mulla on ruokaa ja kylminä iltoina lämmintä päällä. Nytkin vietän taukopäivää Kuhmossa majatalossa.
Entä ne kulkurit, joilla ei sitä samaa mahollisuutta ole? Ne, joilla ei oo mitään mestaa minne mennä. Ne, jotka on ajautunu siihen tilanteeseen täysin heistä itsestään riippumattomien asioiden takia? He jotka pakenevat. He jos jotkut apua tässä maailmassa tarvitsevat ja sitä kiitollisuutta ei voi mitata millään.
Juoksuhautoja ja sotien mustomerkkejä tulee täällä vastaan kokoajan.
Munkin sukulaisia paennut evakkoon vielä ei niin kauan aikaa sitten. Se ongelma ei oo kadonnu mihinkää. Mitä se rajamies ois tehny jos oisinki ollu pakenemassa sotaa enkä ois puhunu Suomee? Oisko se ollu niin mukava?
Ei toi mun taival oo vielä mitään!!
Muistetaan, että meillä on Suomalaisina niin monta etuoikeutta. Laitetaan hyvä kiertää, eikö niin?
Ja pidetään meidän maailman parasta retkeilykulttuuria yllä. Jooko?
<3 Onni
(Ps. Vaikka voisin mä kohta saada jonkun sponssin Suunnolta. Tai hemmetti vaikka reissumieheltä tai jotain)
Kommentit
Lähetä kommentti