Kesän reissuja

Ylläksen huipulla

Yötön yö päättyi tässä hetken aikaa sitten. Nyt vasta viikonloppuna huomasin hämäryyden, kun alkaa olemaan pikkuhiljaa jo pimeää yöllä. Hello darkness my old friend. Hah. Tuntui todella oudolta katsoa katulamppua loistamassa, kun oli jo kerennyt tottua 24h valoon.

Keskiyö

Päätettiin lähteä katsomaan viimeisiä yöttömiä öitä Ylläksen huipulle. Randomein retki hetkeen, mutta huipulta löytyi aivan huikeita telttapaikkoja, mistä näkyi koko Ylläs-Pallas puisto. Sekä aurinko keskellä yötä taivaanrannassa.

Huipulla oli yöllä todella kylmä, mutta näkymät oli sen verran siistit, että reissu palkitsi. Myös Ylläksen lähialueelta niin puistosta kuin sen ulkopuolelta löytyy paljon näkemisen ja kokemisen arvoista.

Varkaankurun luontopolku Ylläksellä on huikee

Vertailin sisarpuiston työmaita meidän omiin. Sitä huomaa katsovansa reittien kuntoa ja rakenteita, sekä taukopaikkoja enemmän kuin luontoa, kun on itse ollut hetken kansallispuistossa töissä. Kyllä näytti olevan Ylläkselläkin asiat hyvin hoidossa! Pyhä-Luostosta voisi päivittää sen verran, että Uhriharjun porrastyömaa on hyvällä mallilla. Askel kerrallaan mennään ylöspäin. Maisematkin on ihan kohallaan.

Muutamia retkeilijöitä on eksynyt suljetulle työmaalle. Kun maastossa tehdään töitä ja varsinkin tuollaisessa haastavassa paikassa, ei sinne ole mitään syytä mennä retkeilemään. Jos suunnitellaan retkeä kansallispuistoon tai oikeastaan mihin tahansa maastoon, pitäisi aina ottaa mahdollisimman paljon selvää asioista etukäteen ja valmistautua hyvin. Myös mahdollisesti ottamaan toinen reitti tai kääntymään takaisin. Tänä kesänä on muutenkin ollut selvästi ilmoilla hieman epäselvyyttä siitä, että maastossa on aivan eri olosuhteet kuin kaupungissa.

Uhriharjun työmaa ja Isokuru

Lapissa asumisessa on myöskin se hyvä puoli, että pitkän viikonlopun voi viettää meren rannalla naapurimaassa. Hurautin tuossa heinäkuun puolivälissä Norjan Senjaan. Kilpparilla tankatessa oli aika selvää, että samaan suuntaan oli menossa tuhansia muita Suomalaisia.

Tässäkin pikku ekspedisjonissa suunnittelu on valttia. Vaikka olisin kuinka halunnut kitata kaljaa joidenkin random finskien kanssa Senjan suosituimmilla rannoilla, jouduin tyytymään yön yli retkeen Ånderdalenin kansallispuistossa näkemättä yhtään ristin sielua. Hirveää.

Lumi oli sulanut juuri sen verran, ettei minun valitsemaani reittiä ollut kerennyt moni vielä tänä kesänä mennä. Matkalla tapasin kapustarintoja, poron ja löysin hienon peikkokiven.

Kaunis laakso oli tosi keväisen oloinen sulavine lumineen, vaikka oltiin keskellä heinäkuuta. Täysin sulissa paikoissa löytyi kesän kukkia. Tunnistin ruohokanukan ja opin tuntemaan ruusujuuren. Hilla oli tuloillaan ja sitä kasvoi joillain mättäillä yllättävän paljon. Pystytin leirin upean kosken viereen järven rannalle ja lähdin hieman kiertelemään. Ensimmäisen päivän kolea ja harmaa sää sai aikaan fiiliksen, että tässä laaksossa vallitsivat kaikki vuodenajat samaan aikaan.

Seuraavana päivänä olikin jo ihan kesäsää. Menin samaa reittiä takaisin ja ajelin Senjan pohjoispäähän. Kiipesin vielä iltapäivästä Keipen nimiselle nyppylälle. Korkeus oli vähän päälle 900m meren pinnasta. Kun sen merenpinnan näkee muiden vuorien lomassa niin tietää, minkälaisesta maisemasta on kyse.

Keipenin huipulla

Hillassakin on keretty käymään takaisin Suomessa. Tuli siinä suolla mieleen sitten sellainen, että miksei nämä meidän paikalliset superfoodit ole sen isompi juttu. Tai siis onhan ne arvostettuja asioita, mutta enemmän ihmiset ostaa kaupasta epsanjasta tuotuja hetelmiä kuin kotimaista marjaa. Toisaalta onhan se volyymi vähän eri luokkaa. Mutta silti, miksi jossain vaiheessa on todettu, että suot on jotain joutomaata, että ne pitää ojittaa, jotta saadaan lisää puukuutioita.

Kun on suolla hetken ja varsinkin marjastusaikaan, niin tajuaa, miten paljon elämää se kätkeekään. Puhumattakaan kaikista niistä eläimistä, jota se ötököillään houkuttelee paikalle ja kosteuden tuomasta lajirikkaudesta, niin se on myös täynnä näitä kuuluisia superruokia. Jos hillakilo maksaa 14€ ja suo tuottaa vuodessa monen monta kiloa sitä plus paljon muitakin myytäviä luonnonantimia, kannattaako se paikka sitten ojittaa metsäksi? Muistaen vielä sen, ettei puu ojituksista ja ravinteista huolimatta saata kasvaa kunnolla ja vesistöt samenee. 

Porot tykkää rantalentiksestä

Mentiin viikonloppuna Vuotosjoelle suppailemaan ja kalastelemaan. Alueella on paljon näitä ojituksia, vaikka joki onkin suojeltu. No ruskeaahan se vesi oli. Kieltämättä se ei tuntunut nii siistiltä suppailla siinä kuin vaikka tuossa kirkkaassa pyhäjoessa.

Mutta sainpa kokeilla suppailukalastusta ja sain hyväkokoisia ahvenia, sekä hauen! Suppikalastus 5/5

Nyt alkaa tota toista pohjoisen kultaa eli sinistä sellaista olemaan sen verran, että pitää varmaan sitä lähteä seuraavaksi poimimaan. Ollaanhan fiksuja maastossa ja retkillä!

/Onni