Aarnimetsässä




Ne hyytävät, hiljaiset ja pimeät talviaamut kun riensin aamuavantoon on vaihtuneet kirkkaisiin, lintujen konsertin säestämiin aamuihin. Enää ei ole järvellä jäätäkään, aallot saavat mennä vapaasti. Aamuavanto on vaihtunut aamu-uinniksi.

Toisaalta niinkuin joka kevät, tää siitepöly koittaa tappaa mut. Kaikki muuttolinnut, valoisuus ja kohmeesta herääminen on ihan jees, mutta silti kevät ei oo ihan mun lemppari vuodenaika. Siite - ja katupöly saa ulkona käymisen vaikeammaksi. Otan mielummin räntäsateen lokakuisessa metsässä kuin kävelyn Helsingin puistoissa tähän aikaan vuodesta.

Vappunakaan ei voi mennä ulos. Jos onnistuu viettämään vapun niin, ettei kukaan oksenna sun päälle, niin voi olla aivan varma, että siitepöly vie vielä viimeisetkin hengenvedot kun koitat olla mukamas super terveellinen ja mennä lenkille, silloin kun kaikki muut juhlivat kevättä. Käytännössä ei voi siis tehdä mitään muuta kuin istua sisällä ja kirjoittaa. Toisaalta ihan hyvä, koska se on jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina.

On aika ironista, että pidän metsästä niin paljon ja se koittaa joka kevät aina murhata mut siitepölyllään. Tough love. Sitä mä aina saan ja sitä mä aina annan.

Enivei! Viimeiset pari viikkoa on menny taas niin nopiata, ettei kerenny ees kirjoittaa tätä perhanan almanakkaa. Lukuisat lähiretket, linturetket, saharan hiekan värittämät auringon laskut ja nousut..

Pääsiäinen meni retkeillessä. Käytiin extempore Evolla. Mitään odotuksia ei sinänsä ollut. Tarkoitus oli vain löytää laavu jossa tehdä eväitä ja käydä vähän öögailemassa minkälainen paikka se Evo oikein on.
Matkalla interwebsiä selaillessa huomion kiinnitti Evolta löytävät aarnialueet. Muutama sata vuotiasta metsää ei nimittäin löydy Suomesta juuri ollenkaan, joten se on ihan näkemisen arvoinen paikka.

Kotisten aarnialue on luonnonsuojelualuetta, ja siellä ei ole virallisia merkittyjä reittejä. Polkuja kuitenkin löytyi ja jopa pitkospuista. Alueella on ollut jonkinlainen tutkimusasema ja on vieläkin, mutta liikkumista rajoittavat kyltit oli otettu pois ja mestoilla ei ollut yhtään ketään. Päätimme siis poiketa aarnialueella polkuja ja pitkospuita pitkin. Oppimistarkoituksessa!



Mahtihaapa

Heti alueelle päästyä näki aivan älyttömän kokoisia haapoja, jotka oli sammaloituneet ja kaarna oli kuin suuressa männyssä. Halattiin haapoja.

Sitten eteen tuli monenmoista kääpää joita sitten tutkitiin. Kantokääpä oli muuttunut aika värikkään näköiseksi!


Kantokääpä

Kääpiä oli jokapuolella. Kaatuneita puita kaikkialla. Järven reunaa mennessä tuli vastaan monta majavan jyrsimää koivuntynkää. Kaikkialla oli tosi hiljaista. Aluskasvillisuus oli hiukan niukempaa kuin yleensä metsissä. Johtuneeko siitä, että puut ovat niin suuria ja vanhoja, eikä valo pääse nii helposti maahan saakka ja kasvillisuutta syöviä eläimiä on enemmän. En ottanut sen enempää selvää asiasta.



Jää ei ollut vielä aivan väistynyt erämaalammella

Majavien pesä tuli vastaan. Sen jälkeen suopursualue jossa kasvoi mäntyjä. Mahtimänty. Jo kaatumaisillaan oleva iso petäjä. Oli vaikuttavan näköinen! Koitin nostaa sen takaisin pystyyn.
Sitäkin halattiin.




Seuraavaksi tämä puunhalaajien kerho siirtyi syvemmälle pusikkoon. Vastaan tuli mielenkiintoinen kivi, hirvenjätöksiä, lisää kääpiä, joskus kauan sitten olleen metsäpalon jälkiä, lisää suuren suuria puita ja silmänkantamattomiin jatkuva sammalpeite.


Stone warrior

Hirvestä ei oltu kovin kaukana jätöksistä päätellen. Mitään eläimiä ei tullut vastaan ja oli aivan hiirenhiljaista muutamia lintuja lukuunottamatta. Jälkiä ja jätöksiä oli sitäkin enemmän.



There is always a way



Heti aarnialueen jälkeen alkoi talousmetsä ja metsästäjien vahtitornit. Aika karua, että ne metsästysmaat on heti luonnonsuojelualueiden vieressä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että riistaliha on sitä kaikkein eettisintä ja sitä mitä meidän pitäisi tehdä, on metsästämisessä joitain sellaisia piirteitä joista en pidä. Salametsästys, suurpetojen metsästyksen glorifiointi ja muu semmoinen metsäsyksellä leveily on jotenkin tosi etovaa.

Kalasta saaliin takia, Metsästä riistan takia. Älä buustaa egoasi sillä, että nirhasit jonkun elukan.



Sinivuokko

Seuravana päivänä puunhalaajien kerho vieraili Nurtsijärven huimissa luontokohteissa. Käytiin mm. Kuhakoskella, Hyypiänmäen lippakiviluolalla ja Aleksis Kiven synnyinkodissa.

Kuhakoski on ihmisen louhima koski. Mutta ihan siisti vesiputous! 

          


Vähän matkaa koskelta etelään on hyypiänmäki. Retkipaikasta bongattu luola kiinnosti joten suuntasin juuri hommaamani kesäkiesin nokan kohti kohdetta. Nurmijärven maaseutu on kivan kumpuilevaa. Näitä maalaisteitä pitkin on kiva huristella menemään. 



                      


Pian oltiin takaisin luontoäidin helmassa ja dallailtiin menemään pitkin hyypiänmäkeä. Sieltä oli ihan siistit näkymät lähijärvelle! 
Lippakiviluola ei nyt ihan ole luola, muta siis kallio jonka alle mahtuu hengailemaan. Kalliota vasten oleva lehtimetsä toi jotenkin uudenlaisen viban. Haapojen ja kallion tekemä tunneli oli jotenki tosi makee. Kallio oli vaikuttavan näköinen. Todettiin, että komia on ja lähdettiin pellonreunaa takaisinpäin. Takaisin tullessa jumitin löytämääni kotiloa hetkisen aikaa. Pellolla juoksi kettu.







Kalliotummaraunioinen

Näillä main on Aleksis Kivikin seikkaillut ja saanut varmasti innoitusta kertomuksiinsa. Läheltä löytyy myös museoitu Kiven synnyinkoti. Kesäisin siinä on myös kahvila.

Nurmijärvelta löytyy yllättävän paljon kaikkea mielenkiintoista. Koko Kytäjän seutu ja sen historia, kaikki vielä jäljellä olevat luontokohteet mm. hiidenkivet, meidän oma lähdejärvi ja Vantaanjoen varrella olevat kuohut. 

Tähän vois nyt laittaa jotain vitun kliseistä, että kato lähelle niin näyt kauas tai ei tarvihe merta edemmäks kalaan lähtee.

Mutta siis onhan se totta.

Oon menny pitkin mualimaa monta vuotta, mutta nyt vasta tajuan täysin sen, ettei aina tarvitse välttämättä matkustaa maailman ääriin. KAIKKI retkeily ja matkailu on silmiä avaavaa, opettavaa, innostavaa ja kivvaa.

Vai onko se vanhuutta, että saan samanlaiset kiksit siitä, että löydän kotiloita Nurmijärveläiseltä pellolta kuin simpukoita Uusi-Seelantilaselta rannalta.

Oli miten oli. Seikkaileminen on kivaa.




                         
Suomikin on täynnä aivan älyttömiä paikkoja. Meidän historia on täynnä todella mystisiä asioita. Luonto on muuttunut todella paljon siitä, mitä se ennen oli. Nurmijärvikin on ollut vielä tuhat vuotta sitten suota ja järveä. Nyt se on suurimmaksi osaksi peltoa ja ihmisasutusta, mutta siitä huolimatta luonto ja tarinat elää. Luonto innoittaa tarinoimaan oli se vuosiluku mikä vain! Oli ne sitten Aleksiksen kirjassa taikka vaan perimätietona. Suomestakin löytyy monta selittämätöntä asiaa ja ilmiötä. Luonnosta löytyy vielä paljon kaikenlaista, mistä me ei tiedetä vielä mitään. Tarkoitan, kokoajan löytyy uutta tutkimusta esimerkiksi erilaisten kasvien ja marjojen parantavista vaikutuksista. 
Aina löytyy uusi retkipaikka tai tarina, josta et ole kuullut. Tämä meidänkin pieni niemennokka on loputon suo täynnä stooreja.

Tämä puunhalaaja menee nyt kohti kevättä ja uusia seikkaluja. Meidän viimeaikaisista linturetkistä ja linnuista kerron seuraavassa blogissa. Ja linnavuorella pitää käydä! Minun kanssani saa tulla retkille ja tai moikkaamaan Sääkselle milloin vain;) Tervetuloa melomaan!

Ja siis kato nyt vaan näitä auringonlaskuja.   

<3 Onni                                  


                       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjoisen tulia kanootilla

Suomi-vaelluksen katsaus

Suolta Pohjoiseen