Patvi

Vamos chicos! Vamos ala playa! Vamos ala suo! Andale andale jiihaa!

Tällä viikolla saattoi kuulla jotain tälläisiä kiljaisuja Pohjois-Karjalan Patvinsuolla. Suksittiin nimittäin suolle koko konkkaronkka. Viiden päivän vaeltaminen suolla suksilla tuntui aluksi tosi vieraalta, vaikka oltiinkin harjoiteltu pariin otteeseen talviretkeilyä.

Mutta täytyy kertoa, että olipahan kivaa! Meille sattui niin uskomattomat säät ja porukka oli ihan mukavaa. Tai siis tarkoitan, että meidän porukasta kukaan ei oo ainakaa ihan täysi mulukku.

Savupirtti

Noei vaa! Meil on ihan super porukka! Jengi alkaa olemaan jo hyviä porukassa retkeillessä. Tai ainakin itse koen, että on oppinut hurjan paljon asioita tänä talvena. Vaeltaminen on iisii kun on kunnon suunnitelmat ja valmistautumiset.

Kantohanget ja auringonpaiste sai homman luistamaan aika pirun hyvin. Niinkin hyvin, että retken jälkeen oli itse kullakin hyvän fiiliksen lisäksi punainen feissi. 

Tuntui todella kevyeltä mennä ahkion kanssa pitkin soita kun sukset luisti ja hanki kantoi. Pystyttiin keskittymään täysillä kaikkeen muuhun retkeilyyn liittyvään. Paneuduttiin enemmän suunnistamiseen ja ryhmädynamiikkaan.

Asenne on tärkein.

Patvinsuo on perustettu kasarilla. Sitä ennen sieltä on hakattu lähes kaikki metsät sotavelkojen maksamista varten tehdyissä savotoissa. Vaikka metsä on nuorta, puistossa aistii jotain erikoista ja sellaista autuuden tunnetta, mitä joissain paikoissa vain on.
Alue kuuluu Pohjois-Karjalan vaara-alueelle. Koli on lähellä ja Pielinen kuuluu samaan vesistöön Patvinsuon järvien kanssa. Kukkulat ja vaarat nousevat laajasta suosta komeasti. On jotenkin autiomainen tunnelma. Tykkään jotenkin ihan hitosti tästä maisemasta.

Ennen kuin puolet Suomen soista ojitettiin ja vedenpinta oli korkeammalla, näytti Suomi todella monessa paikassa juurikin tältä. Jokien, järvien, vaarojen ja kukkuloiden labyrintti loputtomassa suossa. Tämä on kaikista perinteisin ja yleisin Suomalainen luontotyyppi.

Tarina kertoo, että ennen muinoin mestoilla olisi asunut metsäsaamelaisia. Jokisuisto ja sen laajat suoalueet toivat alueelle paljon eläimiä. Suoalueet ovat aina ollet rikkaita luonnon monimuotoisuudeltaan. Niin myös nämäkin mestat. Täällä oli hyvä marjastaa, sienestää, kalastaa ja metsästää. Alue oli yksinkertaisesti rikas luonnoltaan ja antoi siellä eläville hyvän elämän.
Sitten paukkivat Suomalaiset kristinuskopäissään ja kruunun antamien uusien uudisraivaukseen kuuluvien lakien saattelemana. Ruotsin imperuimi kasvoi ja kaikki alueet piti ottaa haltuun.

Tästä ei niin innostuneena Saamelaiset kirosivat Patvinsuolla sijaitsevan Suomujärven. Tässä järvessä onkin jonkinlaista outoa energiaa, sillä sinne on hukkunut harvinaisen paljon ihmisiä. Jotain outoa paikassa kuulemma oli, ainakin paikallisen puistonvartijan mukaan.

Nukuttiin yksi yö Suomujärven rannalla ja täytyy itsekin sanoa, että näin sinä yönä kaikista hurjimpia unia pitkään aikaan. Ehkä Saamelaisten kirous on vieläkin voimassa.

Karsikkopuu

Ennen muinoin uskottiin, että vainajat tulisivat kummittelemaan, jos eivät tietäisi olevansa kuolleita. Tästä syystä veistettiin puihin karsikoita, joissa ilmeni jollain tapaa henkilön kuolema. Tämä on todella vanha perinne ja näitä puita on lukemattomia pitkin Suomea. Yleensä se on vanha puu, johon on kaiverrettu vuosilukuja ja puumerkkejä. Tälläinen puu löytyy Suomujärven läheltä. Alueelta löytyi muitakin karsikkopuulta vaikuttavia puita vaelluksen aikana!

Tämä oli hyvin perinteinen tapa ja ikäänkuin muistomerkki vainajalle. Karsikkopuita saattoi olla myös rajapyykkeinä ja ehkä ihan vain sen aikaisena vieraskirjana. "Täällä minä olen ollut tähän aikaan."

Kontrasti vanhan karsikkopuun ja talousmetsältä näyttävän mäntykankaan välillä on huima.

Sata vuotta vielä, niin alueella on huikea aarniometsä sillä paikka on rauhoitettu.

Kaikenlaiset erikoiset puut ja kivet, kalliot ja järvet, joet ja suot ovat olleet entisajan ihmisille pyhiä. Kaikki vähänkin erikoisempi tai ihmisiä muistuttava luonnonmuodostuma on ollut niin erikoinen näky, että siitä on yleensä tullut niillä main samoileville ihmisille uhripaikka, seita tai jokin muu tärkeä paikka.

Näitä luonnon omia spesiaalipaikkoja on Suomessa todella paljon ja niitä löydetään kokoajan lisää.

Onkin tärkeää suojella kaikkea vanhaa ja tietää asioita niiden taustalla. Ja sitä kaikkea, miksi me ollaan täällä.

Tuntuu kuitenkin, että kun se luonnontaju puuttuu, niin silloin ihmisen halut ja ahneus ottaa vallan. Silloin tehdään sellaisia mielitekoja, mistä koituu vielä pahempia seuraksia.

Toisin kuin sotakorvausten tuomien velvollisuuksien tuomissa savotoissa, nykyisissä metsähakkuissa on päämääränä vain sen potin kasvattaminen. 

Vaikka tän blogin tarkoitus ei todellakaan ole poliittinen, niin nyt vaalien alla on pakko painottaa taas sitä luonnonsuojelun tärkeyttä kaikessa mitä me tehdään. Ei vaan yksinkertaisesti oo varaa raivaa yhtään enempää sitä peltoa niillä vanhoilla keinoilla. Uusia on ja ne pitää ottaa käyttöön.

                            

Patvinsuolla meitä seurasi kokoajan talitiaisia jotka oli kesyn oloisia. Ne tuli todella lähelle ja sirkutteli omaa karjalan murrettaan.

Linnuilla muuten on omia murteita ja paikallisia erikoisuuksia! Sama lintulaji voi kuulostaa hieman erilaiselta paikasta riippuen! Ja useimmat ovat paikkauskollisia: Ne tulee samoille mestoille joka vuosi!

Mä sattumoisin osasin kääntää erään meitä seurannen talitiaisen sirkuttelua. Yhä erilaisia viserryksiä opettelevan yksilön laulannasta erottui selvästi yksi lause. Se kuului näin:

                                             

"Haista Juha Sipilä Vittu!"

Mä nyökkäsin ja toivotin hyvää päivänjatkoa.

Muita eläimiä mitä nähtiin mm. Riekko, Töyhtöhyyppiä, Korppeja, Joutsenia, Käpytikka, Teeri, Urpiainen ja nähtiin me suota kaartelevan jonkin ison petolinnun, Kotkan. Jäi vähän epäselväksi oliko maa vai meri. Oli kuitenkin huikee näky.

Alueelle ei niin harvinaisia lajeja kuten Ahmaa ja Karhua ei nyt tällä kertaa tavattu ja ehkä ihan hyvä niin. Antaa nallejen nukkua rauhassa.

Ei ne kyllä varmaan saanu nukkua rauhassa kun me mekastettiin siellä kun mikäkin sirkus saatana!

Sori!!!

Tehtiin kyllä aika mässyjä leirisafkoja tällä reissulla! Pakko hehkuttaa. Ekaks illaks ostettiin Joensuun Prismasta Suomalainen kirjolohi. Illalla laitettiin se täyteen yrttejä ja sitruuna, sitten halsteriin ja tulille. Messiin kattilassa avotulella valmiiksi mukaan pilkottuja kotimaisia juureksia.

Juurekset, kotimainen riista ja kala, marjat ja sienet, siemenet ja yrtit. Best.

Meillä oli valmiiksi kuivatettuja vihanneksia, tuoreita yrttejä, muutama hiilaripussukka kuten kaura ja ohra. Valmiiksi pakattuja hyviä aineksia ja kylmäboksi mahtuu täydellisesti ahkioon. Hiihtovaelluksella voi ottaa vähän enemmän tavaraa messiin. Esimerkiksi leikkuulaudan ja halsterin.
Kunnon suunnitelmat ja ahkera kuivattaminen, sekä paljon esivalmistelua nostaa retken aivan uusille leveleille!

Mun retkiruoka geim on ollu yleensä aika paska.

Meillä oli tortilloja, lettuja, vihanneksia, itse tehtyjä patoja. Ruoka on niin tärkeä osa kaikkea. Retkiruoka voi ja sen pitäisikin olla hyvää. Se vaatii oppimista ja työtä.
Ei voi tarpeeksi kiittää meidän kokkeja jotka teki maailman parasta retkiruokaa! Voin antaa linkin meidän retkiruokaspesialisteille, miten duunata hyvä retkiruokakokonaisuus ;)

Kannattaa herää joskus just ennen auringonnousua ja vaan fiilistellä

Eipä mulla muuta kerrottavaa tällä erää. Mänkää kuulkaas Pohjois-Karjallaa retkeillemmää! Suatte nähä aikas siistejä juttuja! Ja kuulette erikoissii asjoita! Usoks sie?

<3 Onni