Finaali

Olhavanvuori

Viime viikolla tapahtui. Lähdettiin Repoveden kansallispuistoon ja sen läheisyyteen meidän loppuretkelle. Sen jälkeen vietettiin vielä ilta Kiljavalla ja lopuksi saatiin tokarit kouraan, sekä adios! Se oli sitten siinä.

Syke 200

Ensimmäisnä iltana majoituttiin Repoveden läheisyyteen ja otetiin mestat haltuun. Aamulla osa porukasta lähti kohti Olhavan kiipeilyseinää ja osa lähti linturetkelle. Muutama jäi mökille valmistelemaan illallista.

Laskeuduttiin 40 metriä alas.

40 metrii alas köydellä antoi hyvät adret! Valehtelisin jos väittäisin, ettei yhtään jännittänyt.

Pitihän se kerta mennä siitä kun oli mahdollisuus.

Laskeutumisen jälkeen uitiin Olhavanvuoren seinämän juurella olevalta kiveltä ja hengailtiin. Oli eri mukavaa! Kävästiin me vielä Mustalamminvuoren näköalatornissa mistä avautu upeaa kansallismaisema!

Loistavat illalliset ja iltaiset veneretket oli itselle retken kohokohtia. Taisin mä jonkun lohen näköisen napata Vuohijärven selältä uistimella! Päästettiin takas kasvamaan.




Sitten oli melontapäivä. Tehtiin expediitioon pitkin mitä siisteimpiä kalliomuodoselmia ja koskemattomia rantoja! Vesi oli kirkasta ja puhtaa näköistä.

Repovesi on kaunis ja kompakti. Tavatiin myös paikallinen yrittäjä jolta vuokrattiin kanootit ja kajakit. Lafka on muuten myynnissä, itellä ei nyt satu olee takataskussa vielä sen vertaa, että vois poistaa firman. Enkä mä kyllä mikään kanootinvuokraaja olekaan vaikka tekeväthän he paljon muutakin alueella. Puhuttiin pitkä tovi yrittäjyydestä ja kansallispuistoista sun muusta.

Loppuretkestä väsähtäneet oppaat palasivat takaisin Kiljavalle viettämään viimeistä iltaa saunaillan merkeissä. Sääksjärvi heitti taas kerran upeet auringonlaskut meille hyvästiksi.






Tekee mieli nyt vaan kirjoittaa tähän suorat sanat.

Meno oli viimeiset 10 kk asumisen puolesta vähän kuin olis ollu jollain risteilyllä. Don't get me wrong, se on vain yleisnimitys Kiljavalle, että se on kuin risteilyalus.
Välillä tuntu et on intissä. Välillä tuntu et on lomalla. Välillä tuntu että on aivan liikaa duunia. Välillä tapeltiin. Välillä naurettiin. Mut ennekaikkea opittiin ja kehityttiin.

Mä tiedän, että kaikki meidän kurssilla ei välttämättä saanu sieltä ihan mitä he hakivat. Jotkut sai just sen ja jotkut piti vaan välivuotta. Jotkut pääs uusiin duuneihin, jotkut perustaa firmoja. Oli miten oli, uskon, että meillä kaikilla oli loistava vuosi! Ainakin mulla oli.

Nyt avaudun hieman.

Kurssin alussa tapahtu omassa elämässä monta sellaista muutosta, jotka lannisti aivan totaalisesti maihin. Mä menetin monta tärkeetä ihmistä ja paikkaa ja asiaa mun elämässä, että en tahtonu oikee ymmärtää.

Mutta en mä ollut ennen kurssia tai sen alussa kaikkein parhaimmillani. Todellakaan.

Itseasiassa olin suht hukassa itseni ja ihmisten ja maailman kanssa. Mä oon pahoillani siitä, etten pystyny olee se ihminen kuka oikeesti oon. Ne tietää ketkä tietää.

Kuitenkin. Kaikesta niistä murheista on noustu pystyyn ja niistä on opittu.

Oikeastaan sen takia, että sain mahiksen olla jossain sellasessa paikassa oppimassa sellaisia asioita jotka kiinnostaa vielä todella super ihmisten kanssa, sai mut takas jaloilleen. Me voidaan jäädä murehtimaan elämää ja jämähtää paikoilleen. Tai sitten me voidaan tehdä asialle jotain ja kasvaa.

Oon oppinu ihan hurjan paljon luonnosta, ihmisistä ja maailmasta tän vuoden aikana. Mutta ennenkaikkea oon oppinu olee oma itteni. Sen olin jo jossain vaiheessa kerenny unohtaa.

Kiitos kuuluu ennenkaikkea kaikille jotka oli samalla kurssilla ja varsinkin niille ihmeellisille ihmeisille jotka mun kanssa siellä Kiljavalla asui. Ette tiedä miten tärkeetä se oli, että hengattiin yhdessä ja tehtiin safkaa ja eräjormailtiin yhdessä. Ootte best. Ne tietää ketkä tietää.

Mutta mitä nyt? Mitä tän jälkeen? Mulla on oikeestaan ihan täysi vapaus nyt ennen seuraavaa talvikautta Pyhällä. Oikein venaan jo talvea ja lunta ja lumilautailua ja eräopastamista! Mutta oon iloinen, että mulla on tutkinto kourassa ja monta hyvää asiaa tulossa. Mä en kuitenkaan haluu mennä helpoimmasta päästä.

Vanamoniitty

Mä aion tänä kesänä ja syksynä vaeltaa pitkin Suomea Lappiin saakka täältä etelästä.

Oon suunnitellu tätä jo siitä asti kun olin talvella siellä lumikammissa yötä ja sain jotenkin ihan hemmetin monta ideaa siellä onkalossa makoillessa hautakynttilän loisteessa.

Mä aion blogaa tänne siitä miten homma etenee. Laitan instastooreihin raporttia. Mut saa kutsuu kylään jos sattuu matkan varrelle.

Eipä oikeestaan muuta. Jatkan safkojen kuivattamisprosessia ja pakkaamista.

Kiitos. Kumarrus.

<3 Onni