Hangosta Hämeenlinnaan

Heräsin juhannuspäivänä lohjajärven rannalta Liessaaren laavun vierestä. Liftausreissu Hämeestä onnistui odotuksia paremmin: en joutunu venaa 10 minuuttia kauempaa mitään kyytiä. Kaikki kyyditsijät olivat super rentoja ja ottivat mieluusti matkaan. Oli siinä sekin puoli etten kuulemma näyttänyt täysin pummilta. Reippaan ja iloisen näköinen olinkin. Seuraavat kuukaudet olisi tarkoitus viettää reissun päällä. Ja vaeltaa Suomen halki.

Samaa ei oikein voinut sanoa päivän päätyttyä.

Tiesin toki, että minun täytyisi ennen Suomen eteläisimmästä kärjestä lähtemistä päästä itse sinne eteläisimpään kärkeen. Olin jotenkin niin vitun tohkeissani, että jäin ensinäkin kyydistä Hangon keskustasta, mistä on jo jonkin matkaa. Lisäksi olin Lohjalla mukamas fiksuna kävellyt jo valmiiksi melkein 7km hyvälle liftauspaikalle Liessaaresta.

Oli jotenkin surkuhupaisaa myös se, että olin reissuvalmisteluissa onnistunut saamaan haavan sormeeni. Unohdin myös laittaa ohuet tuplasukat ja vaelluspohjalliset kenkiin, joten minulla oli haava sormessa ja rakko jalassa jo ennen koko vaelluksen aloitusta.
15km tuli siis käveltyä rinkka selässä ennen kuin edes aloitin vaellukseni. Lähdin fiiliksissäni sitten vielä vaeltamaan ekaa etappiani, 25km päässä olevaa Lappohjan rantaa.

Eteläkärjessä oli hyvin tuulista, mutta aurinkoista ja aivan älyttömän kaunista. Tuntui, että ois Viron jossain metsikössä kun tepasteli Tulliniemen luontopolkua.

Kyhmyjoutsenperhe

Päivä oli kuuma ja mielenkiintoinen. Kerroin aasialaisturisteille Tulliniemessä, ettei luonnonsuojelualuelta saa kerätä kasveja. En katsonut mitä kukkia heillä oli kädet täynnä kimpuissa, mutta luonnonsuojelualueelta ne oli otettu.
Jouduin myös lopettamaan kalalokin, joka kitui tienlaidassa. Auto oli selvästikin osunut siihen. Vaikka se olikin vain lokki, niin oli jotenkin helvetin outoa aloittaa koko vaellus tappamisella.

Well, what can you do.

Pääsin iltamyöhään Lappohjan rannalle. Jalat oli aivan paskana. Otin itseltäni heti kärkeen luulot pois ja vedin 40km päivän. Eka päivä on aina se pahin muutenkin. Lisäksi on aivan eri asia kävellä pehmeällä polulla rinkan kanssa kuin asfaltilla. Vaihtelin kävelyteiden ja polkujen väliä päivän mittaan. Kova pohja tuntuu jaloissa meinaan.

Lappohjan ranta oli tosi makee. Suosittelen! Mestat tuntui tosi tutuilta muutenkin. Olisinkohan ollut täällä partioleirillä joskus?

Lähdin aamulla kävelemään kohti Storträsketiä Raaseporissa, jossa pitäisi olla laavu. Onneksi Suomessa on paljon metsäteitä, joita pitkin voi kävellä. Kansallismaisema näissä reiteissä on vaan sitten useimmiten se avohakkuu. Mutta oli yhdellä hakkuuaukeella ihan hyvät näkymät. Näin merikotkan suhteellisen läheltä! Matkalla oli myös muinaishautoja, sodanaikaisia kivimuureja ja esteitä.
Laavulle päästyä uin ja duunasin ongen. Ois pitäny ehkä katsastaa ne syötit eka, niin kuivaa jokapuolella, ettei löytyny madon matoa. Laavulla käy koiranuloiluttajia. Illalla mestoille paukkii myös pari stadilaista jäbää joiden kanssa juttelenkin sitten koko illan.






Maalaisteitä jatkui matka. Hevosia oli joka toisella tilalla. Kolmantena päivänä meni jo paljon paremmin. Aloin tottumaan kävelyyn.
Pohjalle päästyä kävin latailemassa akkuja ja tsufela paikallisessa kahvilassa. Fiskarsissa törmäsin tuttuihin ja kävin kaupassa. Illalla päädyin Fiskarin pohjoispuolella sijaitsevalle laavulle. Mesta oli hieno, silta ja vanha jonkinlainen pato ja koski. Läheisen järven uintipaikka oli harmikseni aika surkea.

Aamulla oli jotenkin kankea olo. Ehkä se johtui paikallisesta kaupasta ostamasta peuramakkarasta, tai sitten siitä, että nukuin laavussa. Kuitenkin, lähdin kohti Karjalohjaa, tällä kertaa piti mennä vähän matkaa myös maantien laitaa. Päivä oli todella kuuma. Löysin onneksi matkalla aika siistin pikku uimarannan. Järvet on tosi kirkkaita täälläpäin.

Ihmiset on ollu älyttömän mukavia ja kyselleet reissusta. Yksi tyyppi tarjosi matkalla kyytiä. Sanoin, että kävelen, hän sanoi ymmärtävänsä. Karjalohjan kaupalla latailin taas akkuja ja söin eväitä pääoven vieressä. Meininki oli kuin jostain leffasta. Tuli monta sellaista leffamaista kohtaamista ja tapausta, kun vaan istu siinä toljottamassa. Ymmärrän nyt paljon paremmin niitä vanhoja pappoja ja mammoja kauppojen vieressä ja kahviloiden edessä vain paistattelemassa päivää. En malta venaa et oon ite sellanen papparainen joka voi vaan tsittaa penkillä hengailemassa. Sit voi vaan pelaa pelikoneita ja hengaa kaupan eteisessä, ilman että kukaan pitäis sitä mitenkään outona. Ihan vitun siistiä.

Karjalohjan uimarannalla ei saanu leiriytyä. Menin lähimetsään ja laitoin teltan pystyyn. Yöllä satoi. Aamulla menin rannalle tekemään aamupalaa. Joku oli leiritynyt teltallaan rannalle.
Ilmoitustauluja kantsii kuitenkin seurata. Taululla oli sinilevävaroitus laitettu juuri edellisenä päivänä. Harmikseni aamu-uinti jäi siihen. En jaksanut kävellä toiselle puolelle karjalohjaa uimaan lohjajärvelle.

Sammatin puukirkko

Sammatin puukirkossa kävin sisällä katsomassa. En oikeen oo käyny puukirkoissa, tai kirkoissa nyt ylipäätään hirveen paljoa. Mutta kaikki vanha tietysti kiinnostaa, myös kirkot. Tai oikeastaan puurakentaminen ja vanha sellainen on hyvin mielenkiintoista.

Herrasmies kirkossa kertoi kirkon pihalla olevan Lönnrotin haudan. Hänen muistoaan kunnioittaen jatkoin taivalta.

Mä aion pitää seuraavan yön nukkumismestan lokaation ihan omana tietona. Oli sen verran uniikki mesta. Sanotaan nyt vaan, että Lohjan seudulta löytyy aivan upeita kallioita ja luolia. Ja kiipeilypaikkoja.

Aurinkoinen päivä antoi tilaisuuden kokeilla latautuuko aurinkolaturi. Kyllä se näytti skulaavan! Vaikkei mitenkään liian tehokkaasti. Kuitenkin, loistavaa!

Reissun jokaisena päivänä tuli muuten nähtyä valkohäntäpeura. Niitä on paljon uudellamaalla. 

Maalaisteitä jatkoin Myllykosken laavulle. Matkalla pysähdyin maalaistalon pihalla kyselemässä vettä. Emäntä kertoi, että laavu on sortunut, mutta muutaman kilometrin päässä olisi uusi laavu. Jokivarsi oli aivan älyttömän hieno lehtomainen kokonaisuus peltojen välissä. Laavu tosiaan oli hajonnut ja pusikoitunut. Ilmeisesti mestoilla oli kalasteltu ennen paljonkin taimenkylteistä päätellen. Jatkoin kohti uutta laavua ja nukuin siellä seuraavan yön.

Jatkoin kohti Liesjärveä pitkin maalaisteitä ja polkuja. Näitä harjuja pitkin on varmaankin menty ennen muinoin kohti sisäsuomea rannikolta, kun jokapuolella on ollut vesistöjä ja soita. Kartalla näkyy paljon muinaismuistkohteita pitkin vanhoja ja nykyisiä rantaviivoja.

Illalla pääs vihdoin taas uimaan! Viimeinkin. Löysin ihan ok telttapaikan läheltä kansallispuistoa metiköstä. Tosin heti kansallispuiston ja valtatien varrella olevalla uimarannalla olisi käsittääkseni voinut leiriytyä.

Käväisin Kortenniemen perinnetilalla. Siellä oli juuri paikallinen eräyrittäjä asiakkaittensa kanssa. Sainkin sivukorvalla kuunnella paikan historiasta ja nykymenosta.

Kaikista mielenkiintoisinta on kaikki vanhat vempeleet mitä vieläkin perinnetilalla käytetään. Visiitin arvoinen paikka todellakin! Aivan stadin valtatien varrella.

Jauhinkivi

Pitkospuita pitkin Liesjärvelle. Lounastauko siinä järviharjulla oli aika hupaisa kun olin puhelimessa joku tunnin ja myin auton pois. Jengi vähän katto, että mitä toi äijä oikeen tekee.

Mä juttelin eräällä laavulla Liesjärvellä retkeilijöiden kanssa, miten juuri se ajan hukkaaminen on sitä kaikista antoisinta ja palauttavinta. Miten me lomalla ladataan akkuja, että jaksetaan taas uudelleen ja se ajan hukkaaminen on hyvin olennainen osa sitä. Mutta siitä tuli mieleen, että miksei sitä tekisi joka päivä. Ottaisi sen hetken, ja vaan antaisi olla. Ajan voi hukata joka ikinen päivä. Hetkessä elämisen taito, se on laji, jota koitan harjoittella kokoajan. Hektisessä maailmassa se on välillä vaikeaa. Miten paljon me missataankaan, kun joko huolehditaan tulevasta, tai murehditaan menneitä.

Mi Home

Jatkoin ilvesreittiä pitkin kohti Hämettä. Ilvesreitti katkeaa retkikartoissa Hämeenlinnan kunnan rajalla, mutta se kuitenkin jatkuu ihan Hämeenlinnaan asti. En tiedä miksei se kaikissa kartoissa näy.

Osa pätkästä on kuitenkin hyvin pusikoitunut. Varsinkin Pääjärven ja Rengon välinen osuus oli niin pusikoitunut, että oli pakko vaihtaa maalaisteille siinä vaiheessa kun nokkosia alkoi olemaan polulla jo haitaksi asti.

Pääjärven notskipaikka oli muuten todella hieno! Samoin myös Kivijärven laavu. Molempiin pääsee tosi lähelle autolla. Ilvesreitti on kyllä ihan loistava lukuunottamatta niitä paria pusikoitunutta pätkää. On sellaista hienoa Hämäläistä pikkuharjua, suppaa, suota, järveä. Isoja siirtolohkareita ja kallioita. Vanhojakin metsiä. Yllättävän hienoja maisemia! Varsinkin Heinisuo lähellä Renkoa. Siellä astuin melkein kyyn päälle ja näin aivan loistavan auringonlaskun. Paikka oli vähän kuin mini Torronsuo. Eikä yhtään ketään missään. Näin myös naarasmetson.

Hämeenlinnan lähellä on todella siisti kota, jossa yövyin. Mulla on ollu tosi hyvä mäihä säiden kanssa. Aina öisin on satanu ja päivät on saanu mennä aivan kuivana. Meno ei kuitenkaan oo kuivaa ollu. Monen monta ihmistä ja stooria ois vielä lisääkin kerrottavaa tästä reissusta. Menkää ilvesreitille Hämeessä, jos haluutte kunnon vaellusta ihan etelässä ilman ruuhkaa! 

Hämeenlinnaan päästyä olin kävelly 274km ja laihtunu monen monta kiloa. Söin tuhdin salaatin, pizzan, puoli litraa jäätelöä ja sipsipussin heti kun pääsin viettää taukopäivää Hämptöniin :D

Sellanen kesäreissu! Homma jatkuu huomenna kohti Evoa!

<3 Onni

PS. Heti kun mä ja suuntokello aletaan ymmärtää toisiamme, niin laitan ihan dataa päiväetapeista vaikka tähän blogiin.