#Porkkalanniemi

Pampskatan

30.10.18

Kirkkonummi

Takana pikku päiväretki Porkkalanniemen ulkoilualeelle. Niemen pääty on luonnonsuojelu-aluetta ja koko alueelta löytyy vaikka mitä!

Paikka on sinänsä erikoinen, että se on Hangonniemen jälkeen manner-Suomen eteläisin paikka, sillä on paljon historiaa ja ennenkaikkea upea luonto! Rantakallioilta avautuu näkymät avomerelle ja paikka onkin suosittu lintujen bongauskohde. Alueelle on myös paljon valkohäntäpeuroja, todella vanhoja puita, sekä suhteellisen hyvät reitit. Aloitimme pohjoispäädyn vetokankaan parkkipaikalta. Sää oli ihan okei puolipilvinen syyskuun viimeiseksi päiväksi.

Karttaa selatessa silmiini pisti heti merkintä: Muinaishaudat. SINNE HETI! Rantakallioita pitkin menevä reittiä pitkin kipiteltiin ihaillen merimaisemaa. 

Ennen luonnonsuojelu-aluetta avautuu vanhaa mäntymetsää, jonka lomassa on kiviröykkiöitä. Muinaismuistot.info:n mukaan nämä Bussvikenin vieressä sijaitsevat haudat ajoittuvat pronssikaudelle elikkä ne voivat olla jopa 3000 vuotta vanhoja! Paikassa onkin jotain maagista, rauhallista energiaa.

Neljä valkohäntäperuaa moikkasivat hautojen kohdalla, korvat höröllä tuijottaen! En ottanut heti kameraa esiin, ihailin vain.

Ketkä ovat rakentaneet nämä haudat? Hiidenkiukaitten on kerrottu saamelaisten tarujen mukaan rakentaneen Jatulit, eli ennen ihmisasutusta Suomenniemellä asuneet jättiläiset! Vanhat kansat kertoivat paljon tarinoita jäteistä, jotka ovat rakentaneet hiidenkirnuja, sekä siirtäneet isoja siirtolohkareita. Sana juontaa juurensa skandinaavisesta Jotun-sanasta, joka tarkoittaa jättiä. Jotunheim? Hmm...

Hiidenkiukaista on löydetty mm. aseita, nappeja ja erilaisia muita pronssi- ja rautakautisia esineitä. 

Wikipedian mukaan hiidenkirnujen sisäosassa on paasiarkku joka on rakennettu hiekkakivilaatoista! Näistä arkuista on löydetty joitain esineitä. Varsinkin vanhemmissa haudoissa on jo kerennyt tapahtua ruostumista ja maatumista, joten jäljelle ei ole jäänyt enää mitään.

Mielenkiintoista!

En ole ennen nähnyt edes kunnolla hiidenkirnuja. Jengi on kautta aikaen ottanut niistä kiviä pois omiin tarpeisiinsa ja hautoja ryöstellen. Me emme kuitenkaan häiritse hautarauhaa, vaan ihailemme maisemaa ja jatkamme matkaa!

Menis varmaan tovi bygaa tollane

Entisaikojen ihmiselle luonto oli kaikki. Kuvittele asuvasi itse rakennetussa majassa täysin luonnon armoilla? Ei mitään muuta kuin tulentekotaidot, ja muutamia työkaluja. Ihmisen suhde kaikkeen elävään on ollut täysin eri. Nykyihminen ei sellaisesta maailmasta selviytyisi.

Luontoa on kunnioitettu.Se on ollut Äiti maa. Se on antanut, mutta se on myös ottanut. Ihminen on kautta aikain ponnistanut luonnonvoimia vastaan, vieläkin ollen hänen armoillaan.

Mun mielestä esihistoriallisella ajalla ajateltiin ihan järkevästi, että kaikki ympärillämme on samaa kuin me itse. Ei ihminen erottanut itseään miksikään erilliseksi olennoksi muista. Aika kului kokoajan havannointiin, ei ollut tilaa virheille. Ihminen kun on osa evoluutiota. Ihminen on koko evoluution tähänastinen tuotos. Osa äiti maata.

Nykytiedekkin sanoo, että me kaikki koostutaan atomeista. Ollaan kaikki vaan materiaa! Ehkä esihistoriallinen ihminen onkin sisäistänyt tämän, joutuessaan olemaan osana luontoa kokoajan, ilman mitään näyttöjä ja härpäkkeitä!

Toisaalta, olemmahan me vieläkin ihan samalla tavalla osa äiti maata jonka, ikäänkuin sisällä, asumme. Nykyihminen elää vain toisenlaista todellisuutta aina välillä luonnonkatastrofien tapahtuessa, taas tajuten olevansa täysin luonnon armoilla!

Ruumiit maatuvat. Maasta sinä olet tullut, maaksi olet taas tuleva! Liene mitä hautaröykkiöiden rakentajat ajatelleet, mutta ovat ainakin varmistaneet, ettei kukaan pääse käsiksi vainajaan saatika hänen aarteisiinsa. 

Enivei! Jatketaan matkaa.

Pampskatan

Niemen kärkeen saavuttaessa olemme jo nähneet eriskummallisen sitkeitä vanhoja mäntyjä, jotka kasvavat kallioiden välissä. Meri tuoksuu. Vanha komea tammi. Joutsenen ruumis.

Alueella on muutakin historiaa. Lähistöllä on montakin hylkyä, jotka ovat seurausta useista meritaisteluista. Myöhemmin niemen kärjessä on sijainnut tykkipatteri.

Me keskitymme keräämään katajanmarjoja ja katselemaan kiikareilla merelle. Ei näy juuri yhtään lintuja. Tuuli on kova.

Pari laulujoutsenta on suojassa läheisen luodon edustalla. Aurinko alkaa paistaa!

Seuraavaksi lounasta. Ennen niemen kärkeä löytyy alueelta kunnolliset keittokatokset, sekä uimaranta. Duunataan vähän polttopuita muille, niinkuin kunnon retkeilijä tekee! Sunnuntaina mestat on suhteellisen täynnä, koska alue on hyvin suosittu. Lähimmällle parkkipaikalle on tästä noin kilometri.

Vanha mänty

Vanhoja puitakin on kiva katsoa. Ne ovat paljon vanhempia kuin kukaan ihminen. Ne ovat ihan samalla lailla osa kaikkea elävää yhteydessä toisiinsa ja maahan. Kun vähän aikaa tuijottaa vanhaa puuta, näkee miten sillä on välillä ollut rankkoja vuosia, välillä taas parempia. Miten se on kurottunut sinne mistä aurinko nousee ja laskee. Miten jotkut männyt ovat karulla rantakalliolla menneet poikki, mutta sitten kuitenkin alkaneet sitkeästi kasvamaan taas jostain toisesta välistä. Respect old trees! Niitä ei ole Suomessa paljoa!

Suosittelen porkkalanniemeä ehdottomasti retkeilykohteeksi, niin kesällä kuin muinakin vuodenaikoina. Alueella on leirintäpaikkoja ja katoksia, sekä polttopuita.

MUISTA: Alue on luonnonsuojelu-aluetta, joten on välttämätöntä kulkea merkittyjä reittejä ja polkuja pitkin, mestat on kärsineet todella paljon kun porukka kulkee missä sattuu!

Luonnonsuojelualueen säännöt pähkinänkuoressa: Kulje merkityllä reitillä, Roskat roskiin!, Tee seuraaville polttopuita, Nauti oikeasta luonnosta!

<3 Onni