Aulangon kautta Sääksjärvelle

Kävin tuossa männä viikonloppuna taasen Hämeen sykkeessä. Tulipahan mieleen, että miten paljon potentiaalia Tavastehusin seudulla on matkailun saralla. Niin kulttuuri- kuin luontomatkailun. On linnaa ja linnavuorta, vanhoja kyliä ja kirkkoja, kartanoiden puistoja, harjuja, suuria vesistöjä ja vaikka mitä muuta. Tunnin matkan päässä stadista ja lentokentältä on aivan älytön määrä historiaa ja kulttuuria. Luonnon nähtävyyksistä puhumattakaan.

Kerron aluksi Aulangon luonnonpuistosta, koska kävin siellä viikonloppuna.
En aikasemmin edes tiennyt, että tälläkin nyppylällä on ollut muinaislinna. Osana sitä linnavuorten ketjua pitkin Suomea. Myöhemmin, 1800-luvulla, älymystö rakennutti alueelle puiston huviloineen ja näkötorneineen. Alueella onkin todella paljon erilaisia puita ja kasveja vuosisadan takaisista istutuksista johtuen. Täältä löytyy esim. suuria lehtikuusia ja isoja lehtoja. Mestat on muutenkin hyvin monimuotoisia ja harjumaisema erikoisen makee!

Torniin pääsee kesäisin ja on ehdottomasti yksi Hämeen seudun pakollisista nähtävyyksistä.

Olen aivan varma, että olin edellisessä elämässäni vuosisadan vaihteen intellektuelli, joka siemaili kesäpäivisin viiniä näissä huviloissa puhuen ihmisten luontosuhteesta. Jokseenkin aikaansa hyvin paljon edellä, niinkuin mikäkin hipsterin perkele.

Tämän tönön nimi on onnen temppeli. Meitsin temppeli. Meininki on taas ihan kuin jostain hemmetin muumilaaksosta. Jatketaan.

Kuulemma itse Sibelius sai inspistä näistä maisemista. En ole täällä talvella ennen käynytkään, joten oli eri mukavaa viettää päivä näissä maisemissa tammikuisessa auringonpaisteessa. Komia on!

Toisella puolen harjua on itse Hämeen linna. Myöhempinä aikoina svedut rakensi sen lähemmäs vesistöä jotta päästiin vartioimaan vesireittejä. Mutta paljon aikaisemminkin näiden harjujen päältä ollaan vihulaisia vatvottu. Hyvin mielenkiintoista.

Miten jotkut paikat ovat säilyneet niin koskemattomina kuin toiset? Onko Aulangon luonnonpuiston rakennuttajat ihastuneet paikkoihin niin paljon, ettei paikalle raaskittu rakennuttaa mitään isoa. Luonnolle jätettiin tilaa runsaasti. Vai olivatko mestat vain yksinkertaisesti niin vaikeakulkuisia? Eivät turhaan ristineet yhdeksi kansallismaisemistamme. Harju ja sen lukuisat kulttuuriset nähtäävyydet ovat oiva lisä puiston luonnon monimuotoisuudelle. Täällä jos jossain on tuntunut taianomaiselta retkeillä. Talvellakin. Harvoin näin korkeiden puiden ja näyttävien kallioiden välissä pääsee dallailemaan Suomessa.

Superverisusikuu tuossa yks aamu

Salpausselkiä hyppien etelään päin toiselle harjulle! Takaisin Sääksjärven rannalla ollaan talven harrasteiden merkeissä. Tämä meidän suuri lähde on nyt jäätynyt sen vertaa, että talviverkot voitiin laittaa jään alle. Vittu mikä operaatio se olikaan. Mutta oli mukavaa viettää aurinkoinen päivä järven jäällä.

Ensimmäisenä kokeiltiin verkkojen laittamista uittolautalla. Se on sellainen puinen levy, jossa on koukkumainen jousi. Siihen kiinnitetään naru. Sitten se singotaan jousta käyttäen jään alle ja katsotaan mihinpäin se menee. Etsitään lautaa. Kairetaan helvetin monta reikää. Eikä löydetä sitä.

Sitten otetaan pitkä riuku, johon myös laitetaan naru. Tämä työnnetään jään alle ja uitetaan. Kairetaan toinen reikä ja työnnetään riukua vielä enemmän eteenpäin. Lopulta kairetaan toinen avanto. Koko operaatio siis alkoi yhden avannon duunaamisesta kairaa ja jääsahaa käyttäen. Enivei. kun riuku otetaan pois jään alta ja naru on vedessä, siihen liitetään verkko. Sitten verkko lasketaan jään alle narua vetämällä.

Saatiin me lopulta toinenkin verkko uittolautan avulla. Piti vähän leikkiä eka.

Seuraavaksi on luvassa hiihtoa ja yöpymistä talvella teltassa. En olekaan sitä ennen tehnytkään ilman kamiinaa. Hiihtämisestäkin on jonkin aikaa vaikka lapissa pääsikin ladulle muutaman kerran.
Ei ole kauaakaan, kun tälläkin niemellä suurin osa hiihti päivittäin ja laittoi niitä verkkoja jään alle. Elanto saatiin suurimmaksi osaksi luonnosta suoraan. Ulkona oltiin käytännössä kokoajan.

Suomesta on muuten löytynyt suksia tuhansien vuosien takaa. Meidän mäkisessä ja soisessa maastossa oli välttämätöntä käyttää suksia, jos aikoi liikkua mihinkään. Alunperin eläinten karvoista ja lankuista tehdyistä suksista muodostui pohjoismainen tapa liikkua.
Monissa muissa paikoissa, kuten Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa, ihmisten jalkojen alle kehittyi aivan toisenlaiset lankut. Nimittäin lumikengät! Vuoristoisessa maastossa oli käytännöllisempää liikkua lumikengin. Ympäristö sai vuosituhansien aikana ihmiset kehittelemään parhaimmat tavat liikkua. Suomessa ne olivat sukset.
Itse menen ehkä mielummin tuntureita alas toisenlaisella laudalla, mutta on hiihtäminenkin ihan hauskaa.

Oli se liikkumistapa mikä vain, tosiasia on se, että enimmäkseen me ollaan kiinni näytöissä kokoajan. Tähän on tultava tasapaino, keinolla millä hyvänsä. Kun me ymmärretään enemmän ympäristöämme, niin ymmärretään enemmän itseämme. Itseään ymmärtämällä päästään eteenpäin. Kaikin muun tavoin me jämähdetään.

Älä ole jäänyt. Mee ulos.

<3 Onni