Saimaalta Pohjois-Karjalaan
'Kyllähän sitä tuolasela patikalla vettä männöö' totesi maatalon emäntä kun kävin pyytämässä juomavettä. Ihmisten puheesta kuuli jo, että olin vaihtanut maakuntaa. Samalla edessä olisi järvisuomi. Eli miljoona mökkiä siellä täällä, eikä oikein mitää järkevää reittiä. Mutta ei tässä mitään kiirettä ollut. Senkun kävelee vaan ja joka päivä herää uudesta paikasta.
Patikka jatkui siis Mikkelin seudulle. Valitsin yöpaikaksi laavun Otavan kirkkokiviltä. Helvetin isot siirtolohkareet tekivät makeen tunnelin laavulle tultaessa. Kivet kohosi toistakymmentä metriä ja niiden väliin pääs kiipeämään.
Muistan tuon yön olleen ihan älyttömän kylmä. Keskellä heinäkuuta tarttis talvimakuupussia! Myös suurten lohkareiden ja paksun kuusikon varjo viilensi ilimaa.
Aamulla suurista kuusista tippui paljon käpyjä ja sain aamukahvilla kunnon pommituksen niskaan!
Googlettelin yleisiä saunoja tai uimahalleja Mikkelistä, mutta ne on kaikki kesällä kiinni! Abceella kahvilla ilmoitin someen Mikkelin olevan paska kaupunki. Somen vaikutus on todellinen: minulla olikin tuttuja mestoilla! Ei niin huono paikka sittenkään. Saunanpuhtaana lähdin kohti Säynätjärven ulkoilualuetta ja kotaa.
En oo kyl ikinä nähny niin hienoo yleistä kotaa. Tuntu, että oon jossain mökillä kun grillailin siinä terdellä. Seuraavana päivänä juttelin huoltomiehen kanssa, joka totesi paikan olevan viime vuonna rakennettu. Paikalle pääsee ihan autolla ja on uintipaikat, sekä komee luontopolku järven rantaa saarelle.
Toivottavasti se nyt pysyy siistinä. Aina löytyy joku räkis porukka, joka tuhoo mestat ja kiitää karkuun mopoilla.
Oli kyl aika läppä kans kun kuuntelin erästä äänikirjaa eräästä jengistä, ja nää nimenomaiset kaverit tykittää ohi kun kävelin tien laitaa jossain päin Etelä-Savoa.
Neitvuori on Saimaan korkein kohta. Ennen se tunnettiin hiidenvuorena ja lähistöltä löytyy monia hiisi-nimisiä paikkoja. Entinen pyhä vuori siis.
Ekan yön olin laavulla. Sitten vietin taukopäivää vuorella marjoja keräten ja paikkoja ihmetellen. Mustikkaa oli vuoren päällä ihan pirusti. Keltaisena hehkuvat kangasmaitikat väritti kumpuilevaa metsää. Puiden välistä avartuu komea maisema Saimaalle.
Vuoren päältä ei saanut vettä joten lähdin pummimaan alhaalta. Vuokratuvassa ei ollut ketään. Siihen kuuluvan pihamaan lampaat kyllä olivat paistattelemassa päivää. Niitä voi siis mennä kait hoitamaan ja elemään vanhan-ajan elämää vuokrapirtissä, vuoren juurella metsähallituksen omistamalla tilalla.
Läheisen mökin asukkaat tarjosivat kaivovettä. Haastateltiin siinä sitten toisiamme jonkun tovin. Kertoivat hyviä sienipaikkoja, puhuttiin siitä miten paljon enemmän on nykyään turisteja näillä main. Vettä olisi myös saanut läheisestä lähteestä, mutta metsäfirma oli koneillaan tuhonnut lähteen.
Emäntä olisi tarjonnut kanttarellejakin matkaan, halusin vain vettä, jota tosin täälläpäin vois varmaan järvestäkin vaan juua. Savumuikkuja tarjosivat myös, niistä en voinut kieltäytyä. Kiitos random mökkiläiset 🙏
Päiväretkeilijöiden kanssa siinä sitten jaettiin eväitä ja juteltiin. Päätin muuttaa leiriä näköalapaikan lähelle.
Se fiilis, kun heräät kuikan kajahdukseen, keität kalliolla aamukahvia ja keräät aamupuuroon kuksalllisen mustikoita. Aurinko kimaltelee järvien pinnoilta. Se on muuten pirun hyvä fiilis se.
Tihkusade tosin alkoi Sulkavalle mennessä. Ei se kyllä haitannut yhtään patikointia.
Sulkavalla menin läheiselle kodalle yöksi. Aamulla menin ravintola Muikkukukkoon ja jätin sinne kamani, sekä akut latautumaan ja nokka kohti Sulkavan linnaa. Hirmu mukava rafla muuten! Suosittelen, jos siellä päin liikkuu.
Matkalla katsastin komean Sulkavan kylän.
Sulkavan rautakautinen linnavuori oli kyllä kieltämättä aika hieno. Vanhaa muuriakin on jäljellä ylös kiivetessä. Voi jotenkin sielunsa silmin kuvitella tuhannen vuoden takaa ukkojen vahtiessa vesiliikennettä vuoren päältä.
En kerennyt sen enempää rautakautispäissäni olla. Suuntana Savonlinna!
Yövyin random uimarannalla ja sitten jossain Savonlinnan länsipuolella olevien retkeilyreittien varrella sijaitsevassa reserviläisten laavussa. Se paikka oli hieno ja sainpa viimein ahveniakin järven rannalta.
Sillan päällä kaupunkiin tultaessa harjoittelin päässäni 'päevee, päevee' niinhän täällä sanotaan. Sitten toistin, 'päevee'. Joku eukko fillaroi ohitseni ja totesi vain jotta 'päevee!'
En näyttänytkään täysin kylähullulta joka puhuu itsekseen ja kävelee.
Savonlinnan torilta kaikki perinteiset ja paikalliset herkut ja karavaani kohti karjalaa!
Kerimäellä ihailin hetken taas puurakentamista. Olihan se kirkko ihan hieno! Illansuussa päädyin eräälle kartasta bongaamalleni rannalle. Kaislikossa oli sen verran tohinaa, että duunasin taas mato-ongen ja kaupasta ostamani syötit kehiin. Siinä sitten ahvenia ja särkiä narraillessa rantautui taas kerran kunnon local sankari ja alkoi jutustelemaan. Ukko oli vähän kaljapäissään, mutta super mukava. Antoi mulle parempia kalastusvälineitä, neuvoi hyviä spotteja ja taisi se siinä samalla koko elämäntarinansa kertoa.
Enemmän kun luontoelämyksiä saaden, oon tällä reisssulla päässy tosi syvälle nykysuomalaisten ihmisten elämään ja sielunmaisemaan. Ihmiset tulee avautumaan ihan kaikista asioista ja juttelee avoimesti. Ihan loistavaa!
Synkkiäkin asioita, sellaista mitä vaan kulkurille voi puhua. Katkeransuloisen. Ihmiselämän monia puolia. Niistä vois kirjoittaa loputtomiin.
Homma eteni kohti Paatselkää. Tai tapaamani kalamiehen mukaan 'Puasvettä'.
Puasvesj on erikoinen järvenselkä. Se on kraateri, 80m syvä, ympyränmuotoinen ja sillä on erikoisia tarinoita ja historiaa.
Järvellä on useiden eri ihmisten mukaan näkynyt valoilmiö jota kutsutaan Paasveden piruksi tai haamuksi. Ilmiö on selittämätön, eikä sitä ole tutkittu. Mutta tälläisiä kraaterijärviä ja muita vesistöjä jossa tapahtuu kummia, on muitakin pohjoismaissa. Netistä löytyi ainakin yksi tieto, että Norjassa olisi onnistuttu kuvaamaankin tälläinen ilmiö.
Oli se mikä vaan, mä kuulin kolmelta paikalliselta tosi rehellisesti heidän toteavan nähneensä tämän. Istuin pitkään illalla mato-ongella rantakalliolla ja jumitin järvenselkää.
Noh, ei näkynynnä huamua! Mutta tuollaiset laajat järvenselät on mun mielestä yhtiä hienoimpia maisemia mitä voi olla. Varsinkin kun täysin sininen taivas avautuu aamulla sen ylitse.
Läheisellä kylällä juttelin taas paikallisten kanssa. Eräs mies oli muuttanut suuremmasta kaupungista. Vaaran päällä olevasta talosta näkyi selkeällä säällä Venäjälle saakka.
"Kaupungissa kaikki puhuu aina rahasta. Ei sitä puhetta, sitä puhetta ei täällä kuule. Ja kaikki aina moikkaa, olit kuka tahansa"
Viereen tuli pian kauppa-auto. Ilahduin nähdessäni, että sellaisia vielä on! Meidän taloyhtiössä 90-luvun lopulla sellainen vielä kävi. Sisällä oli samanlainen hajukin, kun käytiin muksuna karkkiostoksilla samanlaisessa ajopelissä!
Paikallisia karjalanpiirakoita evääksi. Mausta sen totesi, ei mistään muualta saa niitä aitoja. Nyt oli Onni tullunna Pohjois-Karjalaan!
Kohta pääsee ihan kunnon korpeen vaeltaa hirvikärpästen sekaa.
Jee!
<3 Onni
Ja ainiin kiitos Deelle kahveista Savonlinnassa! Legend!
Kommentit
Lähetä kommentti