Ylläs-Hetta

Alamäkipyöräilijät suhas ohi kun suuntasin rinteiden viereltä lähteville poluille. 'Wuhuuu! Tää on niii siistiiii' ja viuh.

Yllästunturi tuntui suurelta verrattuna kaikkiin niihin muihin nyppylöihin, joihin olin tähän mennessä reissun aikana kiivennyt.

Olin pakannut rinkkaan viikon retkiruoat. Ylläsjärven kyläkaupasta mukaan oli lähtenyt mm. puoli kiloa voita ja hävytön määrä suklaata.

Kiersin kuitenkin tunturin laen ja menin suorin tein Pirunkuruun. Kyllä päiväretkeilijöitä taas huvitti meikäläisen rinkka. Ja mä nauroin itelleni kun kapusin lounaan jälkeen sitä jyrkkää kivikkoa just täydennetyn rinkan kanssa.

Raekuuroja ja hetken päästä aurinkoa. Tuntureilla voi tulla mitä vaan, millon vaan.

Ilta-aurinko värjäs komeesti edessä avartuvaa kansallispuistoa. Hettaan olis 137 km, mietin ja vieressä köpötteli valkoinen poro. No worries!

Tulin Kutujärven tuvalle illansuussa. Avasin oven ja pienestä tuvasta hehkas kuumuus päin naamaa.

'Hey, I'm Gustavo' Brasilialainen mies ojensi kätensä. Tervehdin ja otin takkia pois päältä. Gustavo oli lämmittänyt tuvan itselleen kotoisan lämpimäksi saunaksi.

Jubailtiin siinä sitten koko ilta. Muita retkeilijöitä ei näkynyt. Päätettiin, että mennään yhessä tsekkaamaan seuraavana päivänä Äkässaivo.

Äkässaivo on yksi lapin saivojärvistä. Saamelaiset uskoivat, että järvi on pohjaton ja että sen toisella puolella asui Saivon kansa. Heihin oltiin yhteydessä erilaisin tavoin. Heille uhrattiin ja heiltä kysyttiin apua. Järvi oli alueen yleinen Seitapaikka. Pyhiä paikkoja siis!

Gussella oli monta hurjaa juttua ja paljon tietoa alkuperäiskansoista. Lisäksi häntä näytti kiinnostavan hirveästi tämä pohjaton järvi.

Jotkut paikat on täynnä mystiikkaa ja tarinoita. Ja niissä on aina sellainen oma vibansa. Niin oli täälläkin. Ei tuulenvirettäkään. Päivä oli kuulas ja kaunis. Järven vesi turkoosin kirkasta.

Onko ihmiset entisaikoina yksinkertaisesti sepittäneet tarinoita veden toisella puolella elävistä ihmisistä sen takia, että ovat nähneet itsensä vedessä, eivätkä ole osanneet selittää sitä?
Onko pöllönpoikaset muuttuneet peikoiksi tarinoissa ja illansuussa syystaivaalle ilmestyvä tanssiva kaari on henkiolentojen taistelua?

Oli miten oli. Se, että alkuperäiskansat ovat nähneet kaiken niin erilailla kuin nykyihminen, on myös taannut sen, että luontoa on kunnioitettu ja arvostettu aivan eri tavalla. Kaiken takana on henki ja tarina. Kaikki on arvokasta.

Ehkä kiinnostavin juttu minkä Gusse heitti, oli se, kun kysyin mitä hän on mieltä uutisista Amazonin paloista.

'Se on loistava asia!' hän vastasi.

'Sitä (sademetsien polttoa peltojen raivaamiseksi) on tehty 60-luvulta lähtien. Nyt suuri yleisö viimein tietää siitä.'

Nyökyttelin ja mietin sitä, miten eri silmin me kaikki nähdään maailma ja luonto.

Otetaan vaikka metsät. Ekalle ne on numeroita puukuutioiden määrissä. Toiselle ne on luonnon oma aarreaitta joka antaa vuodesta toiseem kulkijalleen riistan, sienen, marjan ja suojaa, lääkkeitä. Kolmannelle se on kuin kirja, josta voi lukea tuhansien vuosien evoluution kehitystä.

Syötiin siinä vielä lounasta ja kuukkelit varasti meiltä luumuja. Jatkoin matkaani kohti Pahtavuomaa ja toivotin hyvät kotimatkat hetken matkaseuralleni.

Pahtavuoman tupa on varmaan symppiksin ikinä. Pienessä tuvassa ei mahdu seisomaan ja nurkassa on pieni luonnonkivistä tehty takka. Täydellinen taukopaikka siis. Räntäkuuron yllättämäksi joutununeelle vaeltajalle!

Tuvan menoa kuvastaa hyvin eräs vieraskirjamerkintä.

'Eihän näin pienessä tuvassa edes mahdu olemaan yksinäinen'

Seuraavat tunturit ja metsät olivatkin paljon vähemmällä käytöllä. Vastaan ei tullut muita kuin riekkoja ja poroja.

By the way, jos valkoinen poro tuo onnea, niin olen sitä tämän kansallispuiston varrella kerännyt. Joka päivä tuli vitivalkoinen poro vastaan!

Matka jatkui upeassa aurinkoisessa syyssäässä Mustakeron tuvalle ja siitä seuraavana päivänä sateisessa harmaudessa Pallaksen kodalle.

Menin lyhyen matkan koska halusin mennä latailemaan akkuja ja kahville hotellille. Se olikin kiinni, joten menin luontokeskukseen.

Huomasin kirjanurkkauksen ja siellä Lapin historiasta kertovan hyllyn. Pian havahduin penkin reunalta toista tuntia kirjaan jumiutuneena.

Mulla on ollu muksusta asti joku fiksaatio 1700- ja 1800-lukujen seikkailukertomuksiin. Ei ole mitään jännittävämpää kuin eurooppalaisten seikkailijoiden tarinat ensikosketuksista uusiin maailmoihin.

Tiesittekö muuten, että Euroopassa yleisesti vielä 1800-luvun lopulle tultaessa Lappi ja Lappalaiset tiedettiin paljon paremmin kuin Suomi ja Suomalaiset?

Komea tunturimaisema jatkui ja suuntana oli Montellin maja. Nyt alkoi retkeilijöitäkin jo tulla vastaan. Olinhan tullut Suomen suosituimmalle polulle! Tämän pätkän mäkin olen pari vuotta sitten talsinut.

Baana

Yllättäen olin majalla yön yksin. Lueskelin poromiesten jättämiä poromies-lehtiä ja join kaakaota. Tupa oli just myös rempattu.

Luksus-retkeilyä tämä tuvasta tupaan meno!

Poro-tokka oli valloittanut laakson kun kömmin aamulla ulos majasta. Ilimat suosi taas ja suunnaksi pohjoinen, seuraava hotelli-autiotupa!

Pahakuru ja Ounastunturi näkyi komeasti pohjoisessa. Muutamia retkeilijöitä tuli vastaan.

Ja taas poroperhe matkalla! Iso valkoinen hirvas perässä. Tähän aikaan vuodesta niitä kannattaa vähän varoakkin. Rykimäaikana ne käy hiukan kuumina!
Kuulin Rihmakurulla hurjan tarinan eräältä vanhemmalta mieheltä, mihin sisältyi verta, kaulavaltimo ja poron sarvi.

Kuvailin vaan kauempaa ja jatkoin Pahakurun tuvalle.

Tuvalla oli super hyvä porukka ja meininki! Tehtiin siinä iltapalaa ja puhuttiin niitä näitä, retkitarinoita. Naurettiin niin, että mahaan sattui. Only wilderness stories.

Tuvalla pistäytyi myös kolme rautapappaa joilla oli hyviä tarinoita. Lähtivät vielä iltamyöhään vaeltamaan. He varoittivat myös Lapin kuumeen saamisesta. Se tauti kun ei lähde pois, kun sen on saanut.

Illan kruunasi vielä pohjoisen taivaan valoshow. Harmi, että pilvet tuli vähän eteen.

Viimeinen päivä vierähti käyntiin usvaisena. Aivan täysin sumussa, välillä tunturien päällä pilvessä, tallustin viimeiselle tuvalle.

Mä tykkään kans ihan pirusti tuollaisesta sumuisesta säästä. Jotain kiehtovaa siinäkin on!

Tuli varmaan kaikki säät räntämyrskystä lämpimään ilta-aurinkoon koettua tän viikon aikana. Lehtomaisista tiheistä kuusikoista koskien välistä suurille paljaille tuntureille ja sieltä vaivaiskoivujen täyttämään kivikkoon. Onhan tuolla välillä vaikka mitä. Ehdoton el classico, ehdottoman loistavaa matkaseuraa, vitsit et tää viikko oli jees!

Kiitoksia vielä Rollon Mikalle reissutarinoista Pahakurulla ja toivottavasti niitä repokuvia saa sitten joskus mailiin! Vaikka kerkeehän niitä taas jahdata talvella.

Tämä ukko toteaa, että winter is coming ja menee nyt Hetan majataloon syömään!

Jos et ole käynyt Lapissa. Niin DO IT!


<3 Onni