Tekstit

Vapaa-laskua ja Suvantoa

Kuva
Pyhäjärvi Puuterilumista haaveillen tulin Pyhälle etelän vetisestä meiningistä. Kyllähän sitä lunta täällä oli, mutta ei vieläkään tarpeeksi mennäkseen kunnolla takamaastoon! Tyydyin rinteiden vierellä oleviin metsiin. Kyllähän niitä täällä riittää! Eikä porukkaa ollut juuri yhtään. Lumilauta selässä-vaellus kansallispuistoon jää siis kuitenkin vielä toistaiseksi haaveeksi. Lumi ei ole pakkautunut kunnolla ja sittemmin säätkin välillä jopa myrskyisiä. Haikkasin pohjoisrinteiden viereisille metsille ja laskin alas hisseille. Puut vilisevät ohi ja pehmyt lumi siivittää mukavasti. Aivan kuin liitäisi. Eikä mishän ole kethän! Vain tunturi, metsä ja lauta. Laudan päällä Onni. Onnilla niin paljon kiitollisuutta kaikkea kohtaan! Luontoa, Lappia ja kaikkia täällä olevia ihmisiä. Arvostan!!! 🙏 Life is goood<3 Pyhätunturi Olihan siellä aiemmin joku mennyt. Muutamia uria siellä täällä. Mutta kuitenkin, vapaalaskussa ja metsäreiteissä on ihan pirun siisti meininki. Pyh...

Harjumaisema

Kuva
Kammi on vieläkin pydessä Hämeen harjumaisemissa seikkailu ja vanhojen pohdinta senkun jatkuu! Teimme parin yön hiihtovaelluksen Komion luonnonsuojelualueelle. Ensimmäinen etappi mentiin hyvinkin tuulisessa säässä. Puiden päälle kinostunut lumi tippui puuskien iskiessä oksiin. Alueella on paljon nuorta mäntymetsää ja lähialueet ovat täynnä hyvin nuorta metsätalousmetsää. Ohuet puut ja oksat katkeavat helposti kovissa tuulenpuuskissa varsinkin kun märkä lumi painaa niitä alaspäin ja taivuttaa rungot. Fiilis olikin kuin jossain pommituksessa kun hiihdeltiin ladun vartta jonka reunalla puuterilumessa oli puista tippuvien lumipallojen ja oksien aiheuttamia kraatereita. Oho Letkassa mentiin ahkiot kiinni lantiovyössä. Suojakeli plus yksi. Lämmintä! Sitten kuului rasahdus. Katsoin taakse ja ohut mänty kaatui karavaanin väliin. Oltiin motissa. SUojaan!! No eipä tuo karahka olisi kuin vähän sattunut. Jotkut isommat taipuneet ja puoliksi kaatuneet puut näyttivät suht tappavi...

Lumi hauskaa

Kuva
En tiedä vieläkään onko hiihtäminen hauskaa vai ei. Mutta ainakin sillä tavoin pääsee paikkoihin talvella. Talviretkeilyssä pitää antaa jonkin verran enemmän eforttia, kuin sulan aikana. Mutta kun on kunnon välineet ja tietää mitä duunaa, on se kivaa. Ollaan käyty parilla aika pirun mukavalla retkellä tässä viimeaikoina ja ensi viikolla päästään taas seikkailemaan, ylläripylläri HÄmeen alueelle! Stuga Nyt sitä lunta on tupruttanut ihan kunnolla taas! Ihmiset on ihan pulassa autojensa kanssa. On vaikeeta saada parkkipaikkaa ja lapiohommat ovat tulleet monille tutuiksi. Joillakin matkoilla olisi varmasti fiksumpaa jos olisi ne skimbat jalassa. Nykyajan Suomalainen on tottunut pääsemään suoria moottoriteitä nopeasti lähestulkoon minne vain. Metsäteiden verkosto vie yleensä hyvinkin vaikeakulkuisiin paikkoihin. Mutta toista se oli ennen. Kun käytettiin vain vesireittejä ja talvisin suksia.  Talvella Suomessa tuhat vuotta sitten ei päässyt liikkumaan muuta kuin suksil...

Aulangon kautta Sääksjärvelle

Kuva
Kävin tuossa männä viikonloppuna taasen Hämeen sykkeessä. Tulipahan mieleen, että miten paljon potentiaalia Tavastehusin seudulla on matkailun saralla. Niin kulttuuri- kuin luontomatkailun. On linnaa ja linnavuorta, vanhoja kyliä ja kirkkoja, kartanoiden puistoja, harjuja, suuria vesistöjä ja vaikka mitä muuta. Tunnin matkan päässä stadista ja lentokentältä on aivan älytön määrä historiaa ja kulttuuria. Luonnon nähtävyyksistä puhumattakaan. Kerron aluksi Aulangon luonnonpuistosta, koska kävin siellä viikonloppuna. En aikasemmin edes tiennyt, että tälläkin nyppylällä on ollut muinaislinna. Osana sitä linnavuorten ketjua pitkin Suomea. Myöhemmin, 1800-luvulla, älymystö rakennutti alueelle puiston huviloineen ja näkötorneineen. Alueella onkin todella paljon erilaisia puita ja kasveja vuosisadan takaisista istutuksista johtuen. Täältä löytyy esim. suuria lehtikuusia ja isoja lehtoja. Mestat on muutenkin hyvin monimuotoisia ja harjumaisema erikoisen makee! Torniin pääsee kesäi...

Cold as ice

Kuva
16.1.2019 Kiljava Huhhuh ellen sanoisi. Takana on matka napapiirin pohjoispuolelle ja nyt ollaan taas Kiljavalla. Kuukauden päästä kutsuu Lappi taas, mutta nyt keskitytään kouluun. Olisi paljon kerrottavaa Lapista ja Suomen matkailusta, mutta keskityn nyt skrivaamaan jäästä ja itsensä ylittämisestä. On tullut käytyä avannossa nyt parina aamuna! Päivät on alkaneet super hyvin ja on tuntunut skarpimmalta, sekä terveemmältä, kun aloittaa päivänsä pulahtamalla järvessä! Ajattelin aluksi, että se olisi hyvä herätys kaamoksen väsyttämälle mielelle ja vain yksinkertaisesti uusi terveellinen tapa. Niinhän sitä sanotaan, että avantouinti on terveellistä mm. verenkierrolle ja sydämmelle. Huomasin kuitenkin, että onhan se tietynlaista mielen treenausta, kun käy avannossa. Aiemmin olen käynyt vain sen tuoman fyysisen hyvän olon takia ja tietenkin pakon edessä! Mutta kun siellä sen pulahduksen sijaan onkin hetken ja antaa mielen rauhoittua, onkin kokemus aivan erilainen. E...

Tulizet patsahat

Kuva
Voi kuinka kivaa on tehdä töitä pienessä yrityksessä jossa on arvot kohdallaan! Luontoelämys oikeasti annetaan ja tarinoita kerrotaan. Ei mennä vain hätäpäissään hakemaan kokemuksia jotta saadaan someen tykkäyksiä vaan mennään oikeasti katsomaan ja TUNTEMAAN ihmeitä mitä meidän kaunis maailmamme meille näyttää! Monet lapin safarit mennään liukuhihna-tyylillä isoin joukoin, mutta onnekseni olen töissä paikassa, jossa mennään pienryhmissä nauttimaan luonnosta. Samoin myös revontulien metsästys-reissulla! Valoshow talven pohjoisella taivaalla on kyllä yksi hienoimmista visuaalisista ilmestyksistä mitä on! Tätä auringon valohiukkasten osumista maapallon magneettikenttään tullaan katsomaan kaikkialta maailmasta ja niiden takia lappiin rakennetaan lasikattoisia 'igluja' nopeammin kuin laki sallii. Eihän siinä mitään vikaa ole, muttakun jotkut turistit saattavat olla vähän kopeita ja väliinpitämättömiä tullessaan lapinlomalle ja haluten heti kokea revontule...

Talvipäivänseisaus

Kuva
Tässä nyt ensiksi söpöin poro ikinä Siis kato tota poroa! Eikö olekkin aivan helvetin suloinen?? Nyt kun olemme päässeet yli poron söpöydestä, voimme keskittyä muihin viimeaikaisiin tapahtumiin. Huh, mikä viikko! Talvipäivänseisaus ja täysikuu samaan aikaan! Joulu meni ohi hujauksella. Itselle joulun kohokohta oli ehdottomasti täysikuun aikaan kävely yksin metsässä. Itse jouluaaton satuin olemaan töissä, joten siksi itselle jäi vapaapäivänä vietetty yöllinen metsäretki mieleen eniten. Tämä sattuikin olemaan juuri 22.joulukuuta, jolloin oli se oikea talvipäivänseisaus. Jouluhan juontaa juurensa näistä ikivanhoista kekkereistä vuoden pimeimpänä ajankohtana. Tästä etiäpäin nimittäin päivät alkavat olemaan aina vain pidempiä. Kuuden kuukauden päästä onkin sitten se vuoden valoisin päivä. Näitä kosmisia merkkipäiviä ollaan juhlittu tyyliin aina, koska joka vuosi me kierretään meidän vulkaanisella avaruusaluksella aurinko-niminen tähti! Näinä synkkinä hetkinä...